maanantai 1. heinäkuuta 2013

Arctic Monkeysin ylitsepääsemätön parhaus

“Any man who must say ‘I am the king’ is no true king” - George R.R. Martin

Tämän opin kun rockarit muistaisivat, niin kaikki olisi hyvin. Palaan tähän myöhemmin.

Kenellekään ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että palvon Arctic Monkeysia. Se on lukiovuosieni tärkein yhtye ja he ovat onnistuneet pysymään tärkeinä tähän päivään asti. En silti ole pitänyt heitä "maailman tärkeimpänä bändinä", koska tiedätte brittipopin ja -rockin nykytilan - ei häävi.

Nyt pidän. Yhtyeen Glastonburyn keikka pääesiintyjänä viime viikonloppuna todisti, että rock ei ole kuollut. Vähän höntin näköisistä sheffieldiläisteineistä on kasvanut isot lavat tuosta noin vaan haltuun ottavia rock-tähtiä. Varsinkin Alex Turnerin olemukseen on tullut rock-tähdelle tarvittavaa uhoa, itsevarmuutta ja tyylikkyyttä, joka tekee hänestä ehkä karismaattisimman uuden sukupolven rock-tähdistä.

Esiintymisessä myös kuului yhtyeen uran kiistaton muuntautumiskyky. Uusimman sinkun Do I Wanna Know'n raskaasta poljennosta siirryttiin vaivatta Brianstormin nuoreen ja kulmikkaaseen uhmaan, eikä se tuntunut ristiriitaiselta. Yhtye on kasvanut luonnollisesti ja pakottamatta nykyiseen uomaansa, ilman turhaa menneisyyden häpeää.

Kaikista parasta tässä on se, ettei Arctic Monkeys ole koskaan pitänyt melua teoistaan. Jopa silloin, kun yhtyeen debyytistä tuli kaikkien aikojen nopeimmin myytyjä debyyttejä Britanniassa, niin he eivät ilmoittaneet olevansa maailman kovin bändi. Ei tarvinut. Teot puhuivat puolestansa.

Vaikka muualla maailmassa yhtye ei edellenkään ole statukseltaan jättiläistasolla, niin Glastonburyssa yhtye ei antanut sen haitata. He esittivät puolitoista tuntia tämän hetken parasta rock-musiikkia juuri oikealla asenteella. He tulivat ottamaan yleisönsä haltuun tyylillä ja se onnistui täysin.

Eikä koskaan ole tarvinut sanoa olevansa maailman paras rock-bändi. Koska moista uhoava ei koskaan ole aidosti maailman paras rock-bändi.






6 kommenttia:

  1. Ei vitsit, tosi hyvä juttu!
    (vaikka en oo koskaan Arctic Monkeysille syttynyt lopulta, joitakin kappakeita silloin tällöin on tullut kuunneltua. Oon enemmän The Killers tyttö.)

    Jotkut ne vaan tulee ja ottaa paikkansa. Sellanen rokkikukkoilu meininki ärsyttää ihan hirveesti ja on onneksi jäänyt suurimmaksi osaksi menneisyyteen.

    --------
    Jos yhtään kiinnostelee, niin tässä olisi tuoretta synapoprockia Mexicosta!
    Hyvien kamujeni bändi. Hyvvee musiikkia.
    Ja takuulla underground. :D

    https://soundcloud.com/orbinson-sinth

    https://www.facebook.com/orbinson?fref=ts

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Tavallaanhan tuo Alex Turnerin keekoilu lavalla on kukkoilua, mutta siinä on asennetta, mikä tekee siitä tervetullutta ja aivan pirullisen hauskaa. Varsinkin tukan kampaus kesken keikan oli aivan mahtavaa!

      Tsekkailen jossain vaiheessa ja teen kamujesi bändistä vähän vähemmän undergroundia. Kiitokset vinkistä!

      Poista
  2. Allekirjoitan kaiken. En voi käsittää, miten Arctic Monkeys ei ole uransa aikana tehnyt yhtään huonoa albumia, mutta silti tekeminen ei ole tasapaksua tai väsynyttä tai itseään toistavaa. Mie olenkin MELKOISEN innoissani marraskuun viidennestä kaksituhatta kolmetoista, kun näen bändin livenä Berliinissä. Kauan piti odottaa. En usko, että siihen voi pettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai samperi, no nyt olen kateellinen! Toivottavasti pääsen itsekin vielä joskus näkemään bändin livenä. Suomeen niitä lienee turha odotella, kun ei ole tähänkään päivään asti näkynyt.

      Poista
  3. Kiva kirjoitus!

    "Vähän höntin näköisistä sheffieldiläisteineistä on kasvanut isot lavat tuosta noin vaan haltuun ottavia rock-tähtiä." Tämä taas on just sitä, mistä itse en niin välitä. Jotenkin yhtyeen visiot eivät ehkä enää kohtaa omiani niin tarkasti kuin ennen. Mitään katastrofaalista ei tosin vielä ole tapahtunut, mutta pelkään vähän, että uusi levy voi olla vähän liian amerikkarokki minun makuuni.

    Mutta on yhtye iso juttu, yksi viime vuosien merkittävimmistä ja melkeinpä ainoista sukupolvikokemuksista aikoihin. Olen pitänyt yhtyeen kaikista levyistä - ja luultavasti ainakin jonkin verran pidän myös uudesta - mutta jotenkin sitä yhtyeen alkuvuosien hurmosta ja viattomuutta vain ei voita mikään.

    Mutta onhan yhtye kova. Ammattitaitoinen, karismaattinen, olet todellakin oikeassa. Uskonkin, että ihan sama, mitä yhtye tekee, se tekee sen todennäköisesti hyvin. Siitäkin huolimatta, ettei se tekeminen olisi enää niin kovasti minun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joo, kieltämättä tuo on aina vaarana, kun yhtye muuttuu. On käynyt monen yhtyeen kohdalla, ei tosin Arctic Monkeysin kanssa.

      Arctic Monkeysin kohdalla muutos ei ole kamalasti häirinnyt, koska se on ollut niin pakotonta ja luonnollista. Vähän kuin Oasiskin vähitellen muuttui lähemmäs psykedeliaa, niin ei se haitannut. Se ei kuulostanut muutokselta muutoksen vuoksi. Pysyvyyskään ei miellytä, jos sitä tehdään väkisin. Aina jää kumminkin ne vanhat levyt, joilla kuulee vielä hurmoksen ja viattomuuden.

      Poista