Cover me

Koska menin idioottina tuhlaamaan suurimman osan joulukuusta listoille ja pistin kuun poikki "synttärien" kohdalla, niin loppuvuoden julkaisuja joutuu käsittelemään uuden vuoden puolella, mikä toki on todella paha etikettivirhe. Ja nyt en edes jaksa suurempia analyyseja tehdä. Kunhan sanon pari hyvää juttua.



Nouvelle Vague on viihdyttänyt ihmisiä jo usean vuoden ajan bossa nova ja lounge-versioillaan 70- ja 80-luvun punk-hiteistä. Neljäs levy Couleurs Sur Paris ilmestyi joulukuussa ja tällä kertaa käsittelyssä on Ranskan pop-hittejä 80-luvulta. Tyylipalettiakin on laajennettu jopa countryn puolelle.

Nouvelle Vaguella on vähän sama ongelma albumiformaatissa kuin muillakin cover-yhtyeillä. Illanistujaisissa on hauska pistää covereita taustalle soimaan, koska samalla ihmiset pääsevät pätemään musatietämystaidoillaan. Yksin kuunnellessa on vähän tylsää, kun biisit voi katsoa kansista ja pidemmän päälle loungekin kyllästyttää. Tämä on siis tekosyyni sille, etten ole oikeastaan kuunnellut Couleurs Sur Parisia vielä kertaakaan alusta loppuun kokonaan. Levyllä on kumminkin niin hyviä biisejä, että tätä voi suositella. Vanessa Paradisin laulama Week-end á Rome olkoot esimerkki sellaisesta hyvästä biisistä.



Couleurs Sur Parisia ei vielä löydä Spotifysta, eikä järin oikein Ranskan ulkopuoleltakaan, mutta hyvät levykaupat ovat levyä kyllä jo Suomessa napsineet hyllyyn. Hakekaa siis sieltä.

En ole The Jolly Boysienkaan levyä kokonaan kuunnellut, mutta heillä onkin levyllään yksi parhaimmista covereista pitkään aikaan. Versio Amy Winehousen Rehabista on niin hyvä, että luulin alkuperäisen Rehabin olevan versio The Jolly Boysien biisistä.



The Jolly Boys on viihdyttänyt kansaa Jamaikalla jo 50-luvulta asti. Yhtye koki pientä suosionpoikasta länsimaissa 80-luvulla reggae ja maailmanmusa-fanien keskuudessa, mutta uskallan sanoa, että uusin levy Great Expectation on tuonut yhtyeen suurempaan suosioon kuin koskaan. Ainoastaan Rehabia kunnolla kuunnelleena mainostan vain, että levyllä on yhtyeen versioita sellaisista biiseistä kuin Blue Monday, Perfect Day, Hanging On The Telephone ja Riders On The Storm. Ja ne versiot voi kuulla Spotifysta. Ja kun olet sen Spotifysta kuunnellut ja tykännyt, niin osta se.

Viikon odotusvitonen

Kun muissa blogeissa ja musamedioissa ollaan jo aloitettu tämän vuoden tulevien musiikkijulkaisujen hypettäminen täydellä temmolla, niin pakkohan se on itsekin postata jotain aiheeseen liittyvää. Ongelma on vain se, etten ole edes kerennyt asettamaan odotuksia oikein mihinkään tuleviin levyihin, kun viimevuotisissakin on vielä tutustumista kerrakseen. Hyviin biiseihin tosin olen tutustunut ja osa näistä julkaistaan albumeilla vasta tämän vuoden puolella. Näitä siis odotan ainakin jollain tasolla. Biisit on kyl ihan kunkkuja!



Elbow'n edellinen levy Seldom Seen Kid voitti vuoden 2008 Mercury Music Prizen ja nousi Briteissä kuin varkain festareiden päälava-aktiksi. Tulevalta levyltä "build a rocket boys!" julkaistiin joulun jälkeen ensimmäinen maistiainen Lippy Kids. Ensimmäisellä kuuntelulla jäin odottamaan, että milloin kappale oikein lähtee nousuun, mutta se nousu onkin hyvin hienovarainen. Hienoon kertosäkeeseen ei aina tarvita rumpuja tai massiivisia äänivalleja. Riittää vain, kun upean äänen omaava Guy Garvey korottaa hieman ääntään. Upea kappale! NME:n kirjoitus kappaleesta osuu täysin naulan kantaan.



Mogwain edellistä levyä The Hawk Is Howlingia en ole tainnut kuunnella vielä kertaakaan. En edes ole varma olenko kuullut siltä yhtään biisiä. Siitä huolimatta Rano Pano kuulostaa hyvältä ja kiitettävän erilaiselta verrattuna Mr. Beast aikaiseen Mogwaihin, mikä onkin tuttuakin tutumpaa. Loistavasti nimetty Hardcore Will Never Die, But You Will julkaistaan helmikuun alkupuolella. Kertoman mukaan sen voi jo löytää torrent-sivustoilta, kuten James Blakenkin. Mogwaita en ole kuullut, Jamesin olen. Niin ja Tavastiallekin ovat skottiukot tulossa. Liput on jo myynnissä.



The Pains Of Being Pure At Heartin debyyttilevy ei iske vieläkään. Uskokaa pois, olen yrittänyt. Heart In Your Heartbreak sitten iskeekin ja kovaa. Todella hyvä poppiskipale



Noah And The Whalen edellisestä levystä tykkäsin kovasti. Se on täydellistä syysfiilistelymusaa, vaikka tuppaakin vetämään surun puseroon niiden erotekstien takia. Uutta levyä ennakoiva ensisinkku Wild Thing on salakavalan tarttuva biisi. Tyyli ei ole muuttunut juuri yhtään, mutta silti jotenkin yhtye kuulostaa ihan erilaiselta. Levy tulee maaliskuun aikana.



Mike Skinnerin a.k.a. The Streetsin edellinen albumi Everything Is Borrowed oli suuren suuri pettymys. Lyriikat muuttuivat viiden pennin filosofisoinniksi ja biititkään eivät herättäneet suurempia intohimoja. Uutta ja mahdollisesti viimeistä The Streets-albumia Computers And Bluesia en siis odottanut suurella mielenkiinnolla. Kunnes tuli Trust Me. Biitti on jumaltasoa ja Skinnerin sanailua on ilo kuunnella. Diplon remiksaus Going Through Hellistä on myös aikamoinen. Toki se ei levylle päädy, mutta on sitäkin kiva hehkuttaa. Musatoimittajatermistöä käyttäen The Streets on jälleen pitkästä aikaa relevantti.



Tänä vuonna levyjä julkaisee isoista nimistä Radiohead, Arctic Monkeys, R.E.M, Cut Copy, Beady Eye, M83, The Shins, The Mars Volta, Aphex Twin, The Avalanches ja moni moni muu. Bluriltakin voi uutta tuotosta pienin odotusarvoin odottaa, jos brittimediaa on uskominen. Tästäkin vuodesta siis tulee aivan taatusti todella hyvä levyvuosi!

Leffoista tulee samanlainen, mut pikkasen "pompöösimpi". Aika paljonkin, jos ihan rehellisiä ollaan.

I'm A Monster No Good Blood Sucker

Olen jauhanut Kanye Westistä blogissani jo luultavasti kyllästymiseen asti, mutta minkäs sille voi, että kaikki mitä hän tällä hetkellä tekee on kultaa. Monsterille on tulossa musavideo ja siitä vuoti keskeneräinen versio Youtubeen.

Kanyella on ollut aiemmin todella hyviä musiikkivideoita, mutta My Beautiful Dark Twisted Fantasyn videot ovat toistaiseksi olleet vähän *meh*-osastoa.  Runaway-lyhäri on toki poikkeus. Monsterin musavideo taas on parhaimpia koskaan näkemiäni. Alusta alkaen video on visuaalisesti ihan mieletön ja samalla todella hyytävä.

Kunhan videosta saadaan virallinen versio HD-tasoisena, niin päästään kokemaan tämän vuoden paras musavideo sellaisena kuin se on tarkoitettukin. Siihen asti tyydytään kömölaatuiseen. Ja tiedän, että tätä vuotta on eletty kolme päivää.



EDIT: Universal on sitten päättänyt tehostetusti poistaa kaikki epäviralliset videot, joten odotellaan sitten virallista videota.