Silloin kun minä olin nuori (toim. huom. pari vuotta sitten), oli Helsinki täynnä klubeja, joista jo pelkkä nimen mainitseminen sai ihmiset hykertelemään ja innostumaan kreisibailauksesta. Misf*ts ja Top Billin noin niinku esimerkkeinä. Nyt kun molemmat esimerkeistä ovat hiipuneet joko täysin tai osittain, niin on yhdelle megaöveriklubille aidosti kysyntää. Potentiaalinen yrittäjä on tulossa pelastamaan onnettomat kreisibailaajat: PopLife saapuu Tavastialle.
Mikä tekee PopLifesta sitten hypetyksen arvoisen? No, taustajoukoissa on sellainen superkurko kuin Erkko, joka oli mukana jo Misf*tsissä ja on ollut myös Tavastian Lauantaidiskon taustapiruna. Yksistään Erkko ei tätä klubia tee, vaan dj-vieraina on sopivan monipuolinen joukko levynpyörittäjiä. DJ Anonymous, Njassa, Lord Fatty ja Jori Hulkkonen kolkuttelevat varmasti jokaisen vähänkään klubeilla pyörineen kelloja ja antavat jo osviittaa siitä, ettei PopLife tule jäämään pelkästään indie-pettereiden yksinoikeudeksi, vaan klubilla soi monipuolinen ja taatusti hyvä musiikki. Toista Tavastian "alaikäisdiskoa" pelkäävien kannattaa unohtaa huolensa, ikäraja on 22.
Perjantaina on avajaiset, liput 6e ja kehissä Erkko, Särmä, Harvest, Marko Makelove ja Johannes Kostaja. Eiköhän nähdä täällä!
Vielä yks juttu. PopLifen tyypit ovat kyselleet Facebookissa, minkä kappaleen pitäisi olla klubin avausbiisi. Tässä olisi muutama ehdotus. Ilman näitä biisejä yksikään indiedisko ei voi pitää itseään kovinkaan uskottavana muutenkaan.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
maanantai 5. syyskuuta 2011
National Treasures
Manic Street Preachers julkaisee lokakuun viimeisenä päivänä singlekokoelman National Treasures, jonka myötä yhtye siirtyy muutaman vuoden tauolle. Levyn ilmestyminen ei ole nyt se juttu, juttu on se, että yhtye esiintyy Lontoon O2-areenalla 17.12. esittäen kaikki 38 singlenä julkaistua kappalettansa. Arvatkaa kuka lähtee todistamaan kyseistä keikkaa?
Eipä kyllä enää harmita yhtään, että missasin Wanajarockin keikan. Vaikka Manic Street Preachers ei ole itselleni mikään ykkösrakkaus, niin kyllä silti olen aika pirun täpinöissäni, kun pääsee takuuvarmasti kuulemaan nämäkin kappaleet.
Voisko Nina Persson olla yksi special guesteista? Sovitaaks jätkät, että on?
Eipä kyllä enää harmita yhtään, että missasin Wanajarockin keikan. Vaikka Manic Street Preachers ei ole itselleni mikään ykkösrakkaus, niin kyllä silti olen aika pirun täpinöissäni, kun pääsee takuuvarmasti kuulemaan nämäkin kappaleet.
Voisko Nina Persson olla yksi special guesteista? Sovitaaks jätkät, että on?
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Tha Carter IV
Kirjoittelin jo aiemmin kesällä, että odotin innolla Lil Waynen tuoreinta levyä Tha Carter IV:ta. Nyt se on julkaistu ja onkin hyvä aika vähän ruotia, mitä mies lopulta julkaisi.
Tha Carter III on mielestäni edelleen erinomainen hip hop-levy. Lil Waynen aivan käsittämättömät riimit yhdistyvät hyviin ja sopivasti miehen arvaamattomaan tyyliin sopiviin biitteihin. Joku tuttu sanoikin, että on aivan käsittämätöntä, miten noin mielisairaalla tyylillä vetävä tyyppi voi olla mainstream-suosiossa. Se hämmästyttää edelleen, kun tuoreimman Tha Carterin ja edellisen välillä mies on julkaissut aivan saatanan paskan rock-levyn, tehnyt paskoja featteja ja istunut linnassa. Edelleen se ukko silti porskuttaa.
Mikäs on porskuttaessa, kun neljäs Tha Carter on tasalaatuinen levy. Pikku Väinö räppää timmillä flowlla ja biitit on hiottu niin tarkasti, ettei ärsyttäviä kulmia ole missään. Se onkin levyn heikkous. Ennen täysin arvaamaton Lil Wayne on kesyyntynyt. Onhan miehen riimeissä edelleen hienoja heittoja ja täysin puskista tulevia riimejä, mutta ei nelosta kuunnellessa tule samanlaista "oh no he didn't"-fiilistä, mitä kolmosta kuunnellessa tuli jatkuvasti ja mikä tekikin siitä erinomaisen levyn.
Tämä ei ole kyllä nyt kauhean mairittelevaa herra Waynea kohtaan, mutta levyn kohokohdat ovat Interlude ja Outro, joissa äänessä ovat pelkät vierailijat. Ensiksi mainitussa käyvät sylkemässä Tech N9ne ja hienoa paluuta tekevä Andre 3000. Jälkimmäisessä räkii taas sellaiset pikkunimet kuin Nas, Busta Rhymes ja Bun B. Kaikki vetävät timanttiset verset, joiden tasolle Lil Wayne ei pääse koko levyllään.
Tha Carter IV ei ole huono levy, se on jotain pahempaa. Se on täysin keskinkertainen levy. Aivan kuten Watch The Thronella ja The R.E.D. Albumilla, on tämäkin hiottu niin kiiltäväksi ja puunatuksi paketiksi, ettei periaatteessa mikään ole vialla, mutta tällä levyllä ei ole enää tallella mitään siitä arvaamattomuudesta, mikä on itselläni ollut Lil Waynen arvostamisessa se ykkösjuttu. Jos Weezy oli aiemmin oman tunkionsa ykköskukko, niin nyt mies on lähtenyt tunkiolle, jossa isot pojat lähinnä naureskelee tälle friikkisirkukselle, joka yrittää muuttaa itsensä tavikseksi. Ehkä se vitososa sitten petraa.
------------------
Pari juttua tähän pitää lisätä. Ensimmäinen liittyy aiheeseen edes osittain. Andre 3000 on nimittäin aika kurko jätkä myös vuonna 2011. Ukosta ei ole kuulunut moneen vuoteen yhtään mitään ja sitten mies tekee kaksi aivan järjetöntä vierailua. Beyoncen Party kun on myös aika timangia niin biisinä, kuin Andren vetona. Ensi vuonna pitäisi Outkastin comebackin tapahtua ja sitä ennen pitäisi Andren soololätyn tulla. Odotanko? Tarviiko tuohon edes vastata.
------------------
Sitten blogiuutisia. Olette varmaan huomanneet, että tässä viime viikkoina postaustahti ei ole ollut kovinkaan tiheä. No täs on ollu kaikenlaista ja kaikenlaista tulee jatkossakin olemaan. Postaustahti siis pysyy suht harvana varmaan nyt pidemmän aikaa jatkossakin. Tietty nyt kun tästä sanon, niin postauksia paukkuukin joka päivä. Joka tapauksessa, teitä on nyt varoitettu. Niin ja postaan jatkossa muutakin kuin räppiä. Ei hätää.
Toinen uutinen: leffajutut loppuvat täällä. Olen pitkin kesää ja alkusyksyä pohtinut, että riittääkö mulla aika, kiinnostus ja konsepti tämän blogin tiimoilta enää leffoille ja totesin, että ei. R&A-rapsa tulee vielä täällä, mutta sitten pysyttelen pelkässä musiikissa tämän blogin sisällä.
Hyvät uutiset silti loppuun, aloitan oman leffablogin. Avaamispäivä on vielä avoin, kuten konseptikin, mutta tuskinpa se eroaa paljoa tämänkään blogin leffajuttujen linjasta. Tarkoitus olisi kumminkin, että siitä tulisi myös vähän enemmän päiväkirjamainen, joten sen myötä käsiteltävät elokuvat myös muuttuvat vanhemmiksi, kultimmiksi, ehkä kuluneemmiksikin ja myös ennakkohypen määrä luultavasti lisääntyy. Myös "skenen tila"-postauksia saattaa tulla. Homma on tosiaan vielä vähän auki kaiken muun kuin aloittamisen osalta. Ilmoitan kyllä teille, milloin sivu aukeaa, koska tiedän osan lukevan täältäkin vain elokuvajutut. Joka tapauksessa, teitä on nyt varoitettu.
Tunnisteet:
Andre 3000,
Beyonce,
Bun B,
Busta Rhymes,
Lil Wayne,
Nas,
RRRRRRrrrräp
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

