torstai 4. helmikuuta 2010

Viikon keikkavitonen

Tällä viikolla tuli nähtyä Depeche Moden keikka ja uusia keikkoja on julkaistu iso kasa, joten käsitelläänpä ne alta pois vanhan tutun vitosen kautta.

Depeche Mode - Jezebel

Depeche Mode oli tiistaina esiintymässä Hartwall Areenassa ja keikka oli ihan hyvä, mutta biisilistansa takia mulle pettymys. Vanhempi Depeche Moden tuotanto ei ole minulle kovinkaan tuttua, kun taas pidän todella paljon Playing The Angel ja Sounds Of The Universe albumeista. Tietenkään näiltä levyiltä ei tullut kuin muutama biisi, mutta vanhoja hittejä tuli sitten yllin kyllin. Viihdyin kyllä, mutta toivoin jotain muuta. Biisiksi valitsin Jezebelin, koska Martin Goren balladiputki oli pettymys, joka olisi parantunut tällä kauniilla Goren laulamalla kappaleella uudelta levyltä.

Editors - You Don't Know Love

Editors tulee 7.5 Tavastialle ja suurimman kohun aiheutti jälleen kerran lipunmyynti. Ihmiset eivät edelleenkään tunnu tiedostavan sitä, että joskus kysyntä on suurempaa kuin tarjonta, ja nopeat syövät hitaat. Itse onneksi sain liput keikalle ja odotukset ovat kovat. Uusi levy ei konesoundiensa takia ole tarttunut yhtä hyvin kuin yhtyeen aiemmat levyt, mutta livenä niissä kappaleissa saattaa olla ihan toista potkua. Ja haluan kuitata huonot muistot R.E.M:n lämppärikeikasta Finnair Stadionilla. Paljoa huonompaa paikkaa ei yhtyeelle olisi voitu antaa.

Wilco - Spiders (Live)

Wilco esiintyi viimeksi Suomessa viime elokuussa Huvilateltassa ja vetäisi niin kovan keikan, että kaikki jäivät odottamaan lisää. Nyt tulee, kun bändi saapuu kahdelle keikalle Suomeen ja Helsingin keikka sattui samalle päivälle kuin syntymäpäiväni. Parempaa lahjaa ja juhlaa ei voisi tulla. Biisiksi valitsin viime keikan kliimaksin Spiders, joka räjähti Huvilateltassa melkoisella voimalla ja jätti toivomaan lisää. Tätä bändiä ei saa missata!

Wolfmother - Joker And The Thief

Provinssirock lisäsi esiintyjälistaansa tällä viikolla neljä nimeä, joista isoin oli australialainen Wolfmother. Bändin kokoonpano meni täysin uusiksi laulaja-kitaristia lukuunottamatta uudelle levylle, mikä ei onneksi bändiä pahentanut. Silti valitsin kappaleen bändin ensimmäiseltä levyltä, koska sillä Led Zeppelin ja Black Sabbath pastissointi toimi hyvin. Toinenkin mielipide löytyy hienolta mieheltä.



Green Day - Basket Case

Pitkään spekuloitiin siitä, mikä iso bändi saapuu Live Nationin järjestämälle jättikeikalle Kyläsaareen ja Green Day sieltä paljastui. Kun Green Dayn nimi julkistettiin, niin olin hieman skeptinen kaiken suhteen. Onko Green Day niin iso nimi Suomessa, että se pystyy vetämään 35 000 ihmistä? Mielestäni ei, mutta mieluusti olen väärässä. En ole bändin suurimpia faneja, mutta en toivo keikkajärjestäjille persnettoa näin isoista satsauksista. Jatkossa nimittäin Suomeen toivottavasti tuodaan isoja nimiä, jotka itseänikin kiinnostaa. (Coldplay, kiitos)

Ensi viikolla on sitten pitkään odottamani Prince Of Assyrian ensikeikka Suomessa ja sen lisäksi saatan mennä katsomaan ja kuuntelemaan Husky Rescueta ja Five Corners Quintetia. Niistä lisää sitten joskus.

2 kommenttia:

  1. Uskon et GD voi saada liput myytyä, mutta ei ihan hetkessä. Tavallaan vois mennä koska vetäväthän he aika pitkiä keikkoja, mutta odotan vielä jotain tosi kovaa nimeä suomeen. Coldplay vois olla hyvä. Mutta odotan Musea vähän isommalle keikalle ja voishan se RHCP:kin olla mahdollinen.

    VastaaPoista
  2. GD on kyl vähän siinä ja siinä. Se on iso bändi joo, mut 35 000 on iso määrä ihmisiä. Kolme kertaa Hartwall Areena. Green Day ei välttämättä ole sellainen bändi, joka vetää ns. kansan syvät rivit mestoille Madonnan tai Metallican tapaan. Saas nähdä. RHCP on kai tulossakin kesällä Suomeen ja Musea huhuillaan Ruisrockin pääesiintyjäksi. Pearl Jam on kaiketi kanssa tulossa. Mielenkiintoisia uutisia varmasti tulee pitkin kevättä.

    VastaaPoista