tiistai 29. kesäkuuta 2010

Kanada rules ok

Kanadasta tulee uskomattomia bändejä. Eilen todistin kahta niistä livenä kotikaupungissani saman päivän aikana, joista toinen oli viime vuoden top kympissä ja toinen tulee olemaan tämän vuoden top kympissä. Kuka sanoi, ettei Helsingissä ole tapahtumaa. Okei, ei täällä kauheasti kyllä ole, mutta sitten kun on, niin kaikki pakkautuu lyhyen ajan sisälle. Kuten yhden päivän ajalle.

Arcade Fire esiintyi siis eilen Senaatintorilla neljälle tuhannelle hyvän musiikin ystävälle. Senaatintori aiheutti ennakkoon hieman pelkoa konserttipaikkana, mutta hyvin se toimi. Portailta oli kiva katsoa bändiä, vaikka tunnelma olikin siellä vähän laimea. Jonoja ei näkynyt missään ja tavoiteltu intiimiys saavutettiin hyvin, koska alue oli hyvin pieni.

Arcade Firen lämppärinä toiminut Micachu oli paska. Ihan rehellistä skeidaa. En tiedä olenko tullut vanhaksi, vai onko ihmiset ympärillä menettäneet kaiken järkensä, mutta en vain ymmärrä musiikkia, missä ei ole melodiaa nimeksikään, rytmit ovat ihme kilkatusta ja laulaja epävireinen kuin mummon perintökantele. En kuullut Micachun musiikissa ensimmäistäkään tarttuvaa melodiaa, tai hyvää rytmiä, mikä olisi herättänyt innostusta. Bändin esiintyminenkin oli todelle innotonta ja laimeata. Micachuun ei siis tarvine jatkossa perehtyä.

Arcade Fire oli sitten taas jotain aivan muuta. Heti ensimmäisenä soitettu Wake Up ja Win Butlerin käsky "why won't you just stand the fuck up" innostivat yleisön heti. Niiden perään vedetyt pari uutta biisiä tosin latistivat tunnelmaa hieman. Tunnelmaltaan keikka olikin siis pienoista vuoristorataa. Huippuja ja pienoisia pudotuksia. Uusia biisejä tuli omien laskujeni mukaan kuusi kuudestatoista, mikä on aika hurja luku, kun ottaa huomioon sen, että uusi levy tulee vasta reilun kuukauden päästä. Uudet biisit tosin kuulostivat niin hyviltä, että voin jo nyt sanoa tykkääväni levystä kuin Niki Juusela hyeenoista.

Siinä missä Micachu oli tylsän seisoskeleva, niin Arcade Fire oli todella riehakas. Butlerin pariskunta soitti todella innostuneesti ja varsinkin Regine oli ihastuttavan innostunut tanssiessaan ja keimaillessaan musiikin tahtiin. Tamburiinimiehestä eli William Butlerista tuli uusi idolini. Miestä oli hauska seurata, koska pelkkä tamburiinin soitto herätti miehessä punkkarin esiin. Neighborhood #3 (Lights Out):n aikana mies soitti kellopeliä ja suvereenisti hyppäsi soittamaan takanaan ollutta syntikkaa ilman mitään ongelmia. Lopussa mies juoksi lavan pari kertaa ympäri, nappasi sylissä soitettavan rummun itselleen, paukutti aikansa rytmiä ja sitten paiskasi rummun lavaan. Arvostettavaa toimintaa ja olihan miehellä komeat valkoiset housutkin.

Kokonaisuutena Arcade Firen keikka oli siis kaiken odotuksen arvoinen. Senaatintori toimi hyvin, Arcade Fire toimi hyvin ja kivaa oli. Toivottavasti nyt ei enää tarvitse viittä vuotta odotella yhtyeen saapumista tänne.

Puolta tuntia myöhemmin löysin itseni Kuudennelta Linjalta Japandroidsin keikalta. Lämppärinä toiminut Fun kuulosti sivukorvalla kuunneltuna ihan hyvältä, tosin sivukorva kaiketi kuuroutui, koska äänentaso oli kovalla. Onneksi itse päätähtien esiinnyttyä korvatulpat löytyivät, koska Japandroids soitti vielä kovempaa.

Japandroids on yksi ainoita tämän ja viime vuoden aikana esiin nousseita lo-fi-bändejä. Siinä missä muille bändeille koko lo-fi-estetiikka tuntuu olevan itseisarvo joka pelkästään riittää, niin Japandroids on onneksi tajunnut, että musiikin suristessa on hyvä olla punkkia ja melodiaa. Japandroids yhdistelee molempia erinomaisesti.

Livenä tämä Vancouverilainen duo on hurja. Kitaristi-laulaja Brian King poukkoili ympäri lavaa hurjalla vauhdilla ja soitti aivan uskomattomia kitaramelodioitaan lähes ongelmitta. Rumpali David Prowse ei paljoa jäänyt jälkeen, vaikka olikin rumpujensa taakse kahlittu. Onnistui hän siltikin särkemään pari kertaa virvelinsä.

Tässä olikin keikan ainoa ongelma. Intensiteetti katosi todella pahasti, kun teknisten ongelmien takia bändi joutui useita minuutteja säätämään soittimiaan. Juuri kun riehakkuus tuntui löytäneen hyvän vauhdin, niin joku kämmi tai ongelma hidasti tahtia. Muuten Japandroids teki kaiken juuri niin hyvin, ellei jopa paremmin kuin levyllään. Livebändien aatelia. Post-Nothing levy taisi tulla kokonaan ja pari muutakin biisiä kuultiin.

Arcade Fire ja Japandroids onnistuivat keikoillaan todella hyvin ja 28. kesäkuuta vuonna 2010 jää muistoihini elämään hienona päivänä. Terkkuja Helsingin päättäjille: kyllä sitä Senaatintoria kannattaa käyttää konserttikäytössä jatkossakin. Luette kumminkin.

Kuvan otti Flicr-käyttäjä 1541.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti