perjantai 22. tammikuuta 2010

Gorillazin paluu

Damon Albarnin mainio piirrosbändi Gorillaz julkaisee uuden levyn Plastic Beach maaliskuun 9. päivä. Maistiaiseksi tarjottiin ensimmäisenä kappale nimeltä Stylo, jonka perusteella Albarnin puheet hänen popeimmasta tuotannosta voinee allekirjoittaa. Synabasso tuo pahasti mieleen 80-luvun, mutta kappale pysyy silti kaukana liiallisesta imelyydestä. Bobby Womackin hulvaton soul-kiekuminen sopii kappaleeseen oikein hyvin. Harmittavasti Mos Defin osuus kappaleessa on pieni, mutta Mos Defin puheiden mukaan mies olisi albumilla oikein oma hahmonsa nimeltä "Sun Moon Stars", mutta se jäänee nähtäväksi. Lopullisessa kappalelistassa vierailijoita on nimittäin karsittu useita, kuten The Horrors ja Barry Gibb, jotka oltiin ennakkoon ilmoitettu. Silti vierailijalista on melkoinen. Mukana on mm. Snoop Dogg, Hypnotic Brass Ensemble, Gruff Rhys ja Mark E Smith. Materiaalia tullaan julkaisemaan varmaan jälleen lisää "b-puoli kokoelmana", niin kuin molempien aiempien levyjen (G-Sides ja D-Sides) kanssa ollaan tehty.

Itse odotan levyä innolla, koska molemmat aikaisemmat Gorillazin levyt ovat miellyttäneet minua. Lisää tietoa levystä saa mm. Pitchforkista ja Wikipediasta.

1 kommentti:

  1. Edellisen kommenttini jälkeen luin tämän jutun vielä uudestaan, ja nyt vasta rekisteröin Mark E. Smithin nimen tuosta. Se biisi täytyy kyllä sitten ehdottomasti kuulla, siinä vasta äijä!

    VastaaPoista