maanantai 25. tammikuuta 2010

K'naan!

Tunteeni rap-musiikkia kohtaan ovat olleet aina hyvin ristiriitaiset. Parhaimmillaan rap on todella hyvää musiikkia, mutta huonoimmillaan vastenmielisintä musiikkia, mitä maailmasta voi löytyä. Pitkään inhosin hiphopia sen mainstream-kuvaston takia, mutta onneksi Chicagosta löytyi lääkkeet Kanye West, Common ja Lupe Fiasco. Kyseisten miesten bongaamisen jälkeen löysin rapin uudelleen ja helmiä on tullut bongailtua enemmänkin. Kuukauden sisällä löytyi uusi.

K'naanin nimi tuli entisessä sivaripaikassani esille vuosi sitten, kun työkaverini kysyi, olenko kuullut miehestä. Nimi ei sanonut mitään ja sainkin kuulla, että K'naan oli kiertänyt Mos Defin kanssa ja olivat jopa vetäneet biisejä yhdessä. Pikatutustuminen Youtubessa ei vielä aiheuttanut kummempia tuntemuksia, mutta nyt vuoden alussa koin herätyksen. Troubadour on ehkä hienoimpia rap-albumeita mitä on tullut pariin viime vuoteen.

K'naan on siis syntynyt Somaliassa ja asuu nykyisin Kanadassa. Somalitausta tulee paljon miehen lyriikoissa esiin, jotka muutenkin ovat aika erilaiset rapin maailmassa. Mies rappaa paljon Afrikasta ja Somaliasta, mutta ei surkuttele tilannetta tai yritä kovistella aiheella. Rapit lähinnä muistuttavat Somalian tilanteesta ja siitä, että kaiken kauheuden alta löytyy silti toivoa. Tuollaista sanomaa on ilo kuunnella ja K'naanilla on mielestäni loistava flow. Tätä kuuntelee mielellään!

Taustoissa Afrikka-vaikutteet kuuluu lähinnä sampleissa, mutta tiettyjä rytmijuttuja ja kuoroja voi paikallistaa afrikkalaiseen musiikkikulttuuriin. Hyvin länsimaista musiikkia mies silti tekee, joten jos afrikkalainen musiikki ei muuten nappaisi, niin tästä musiikista voi silti nauttia.

K'naan on vielä tietääkseni aika pieni nimi ympäri maailmaa, mutta kesällä tilanne voi muuttua, kun miehen kappale Wavin' Flag valittiin Jalkapallon MM-kisojen viralliseksi tunnuskappaleeksi. Toivon, että miehen nimi nousee isommaksi, koska tämä on juuri sitä musiikkia, mihin toivon rapinkin menevän. Eikö ihmisiä jo kyllästytä rahasta, horoista ja materiasta uhoaminen?

Koko Troubadour levy löytyy Spotifysta. Suosittelen kuuntelemaan.

Jotain aivan muuta lopuksi: Sain tänään työkaverilta Tom Waitsin uuden livelevyn Glitter And Doom ilmaiseksi, kun hän oli saanut uuden levyn Anti-Recordsilta levypussien hienoisen repeämisen takia. Tom Waitsiin en ole aiemmin tutustunut, mutta livelevy kuulostaa aivan mahtavalta, joten miehen tuotanto pitää ottaa haltuun.

Ja loppuun erinomaista Afrikka-Brooklyn-kombinaatiota.

3 kommenttia:

  1. Ehkä paras video vähän aikaan ja erittäin pirtee biisi. Koska aika hyvin tiedät noita ulkomaalaisia. Niin tässä pari vinkkiä suomalaisista, että keneen kannattaa tutustua.
    Juno (kuuntele testiksi vaikkapa aamukahvit: http://open.spotify.com/track/44KXIGqwrj2xpusVVgr1VK )
    Dala Doli: http://www.youtube.com/user/daladoli
    Huge L http://open.spotify.com/search/huge+l
    Kemmuru: http://open.spotify.com/track/33Uw2UIWawgKVUzgI9m4ae
    Saurus: http://open.spotify.com/track/7pwKfACsgo481N3MMSEUOf

    Siin pari vinkkiä näin alkuun, lisää saa tietysti kysyä.
    Hyvä että jaksat blogia kirjoittaa, mulla se on taas hidastunut.

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä mainio video. Tykkään kovasti. Kotimaisista tuttuja on oikeastaan kaikki. Junoa ja Hugea ei ole tullut kyllä kuunneltua, mutta nimenä sanovat jotain. Dala Doli ja Kemmuru miellyttävät kyllä todella paljon, vaik Dolilla hienoinen finglish särähtää korvaan. Saurus ei taas nappaa juurikaan. Taustat ei miellytä.

    Sun pitää vaan sinnikkäästi kirjoitella. Oon yrittänyt kirjoittaa aina silloin, kun mieleen on joku aihe juolahtanut. Nythän julkaisujen määrä kiristyy hurjaa vauhtia, joten aiheita riittää ja paljon.

    VastaaPoista
  3. Nyt kannattaa mennä tsekkaamaan blogi!

    Aika moni on tosta Dala Dolin finglishistä jotain "valittanut", mulle se taas toimii.

    VastaaPoista