maanantai 22. marraskuuta 2010

Yeezy Taught Me

Kanye To The sai minut jälleen rakastamaan hiphoppia. Miehen tuotanto Commonin Be:llä ja miehen oma Late Registration olivat aikoinaan niitä levyjä, jotka veivät sydämeni. Siksi Kanyen tuotantoa tulee odotettua aina suurella innolla. My Beautiful Dark Twisted Fantasy oli siis odotuslistan aivan kärjessä ja ensiarviot eivät olleet väärässä. Kanye onnistui jälleen!


My Beautiful Dark Twisted Fantasyn voi nähdä jatkumona Kanye Westin edelliseen 808's & Heartbreak-levyyn, joka oli synkkä ja kylmä terapialevy erosta. MBDTF on myös synkkä, kun sille päälle sattuu, mutta levyltä löytyy myös iloinen ja bilettävä puoli. My Beautiful Dark Twisted Fantasylla on kaikki miehen musiikilliset vaikutteet lyöty yhteen nättiin pakettiin, joka toimii!

Levy on vähän kaksijakoinen. Välillä levy on hyvinkin iloinen, mutta välillä taas hyvin melankolinen. Äänimaailmassa on myös selkeä jako massiivisten jousien ja kuorojen siivittämien biisien ja perinteisempien sample-pohjaisten räppibiittien välillä. Levyn tuottajista ei löydy aiemmin hehkutetuista miehistä kuin RZA. Muuten Kanyen apuna ovat pyörineet suurimmaksi osaksi No I.D, Jeff Bhasker ja Dirty South-mies Mike Dean.

Levy on kokonaisuutena hyvä. Tosin hieman sillisalaattimainen. Ja ihan vitun pitkä. Ainoastaan kolme biisiä ovat alle viiden minuutin. Vaikka biisit on tuotettu todella hyvin, niin tiivistämistä ja "less is more"-ajattelua oltaisiin voitu pariinkin otteeseen harkita. All Of The Lightsin kymmenestä vieraasta tunnistettavissa on ehkä viisi, avausbiisi Dark Fantasya rikkoo turhan paljon kuorot ja viuluosuudet kertsissä ja So Appalled olisi ollut parempi vähemmällä räppärimäärällä jne. Ongelmia siis on. Mutta.

Hyviä puolia on ihan mielettömästi. Power kuulostaa edelleen huikean hyvältä, All Of The Lights on vuoden isoimpia hittejä ihan salettiin, Monster on rapin juhlaa, Devil In A New Dress on niin hyvää soulsamplen siivittämää sanailua, että ihan itkettää, Runaway on eeppinen jopa kolmen minuutin autotune-soolon kanssa ja Blame Game on vuoden paras biisi. Jos kokonaisuutena levy hieman ottaakin alamäkiä välillä, niin yksittäiset hetket nostavat levyn jälleen sille "Michelangelo ja Da Vinci-tasolle", mille Kanye on pyrkinytkin.

Vaikea tähän on suhtautua mitenkään kriittisesti. Fanina Kanyen tuotantoa tulee arvostettua ihan omalla tasolla. My Beautiful Dark Twisted Fantasy on aidostikin huikea levy, mutta onhan se ihan liian pitkä välillä ja pari yhdentekevämpää biisiä on eksynyt mukaan. Kaikesta huolimatta Kanye on edelleen räppäreiden kuningas, jolta hyväksyn timanttihampaiden ja "Imma let you finish"-tapauksen kaltaiset tapahtumat, kun mies tekee rappia, jota kukaan ei edes uskaltaisi tehdä.

8 kommenttia:

  1. Kuvausten perusteella tämä kuulostaa hip hop -versiolta Oasiksen Be Here Now'sta: liian pitkiä biisejä, liikaa kaikkea kaiken päällä...

    Be Here Now sai myös kaikilta arvostelijoilta ilmestyessään viittä tähteä, mutta mielipidettä muutettiin sitten vaivihkaa about vuoden sisällä.

    No, täytyy nyt ensin kuulla tämä itse ja katsoa, onko vertauksessa todella perää.

    VastaaPoista
  2. Ai ai, kun tekis mieli ottaa kuunteluun about... heti. Tätä levyä on odotettu varmaa eniten tänä vuonna. En usko, että pettää ainakaan omia odotuksiaan. Kaipa pitää vaan oottaa et tulee spotifyyn ja siitä sitten jos vaikka hommais sen itelleen joku päivä. Tää levyvuosi on sit tän jälkee pikkuhiljaa tässä...

    VastaaPoista
  3. Pete: Muuten ihan hyvä vertaus, mutta jos saan kärjistää, niin Kanye on kumminkin yrittänyt tehdä genressään jotain ihan uutta, kun Oasis vaan teki samaa vanhaa, mutta vain todella pöhöttyneesti. Vähän on huvittanu kyllä täysien pojojen arviot, kun ei tuo nyt oikeasti ole mikään "kaikkien aikojen hiphop-levy". Tosi hyvä kylläkin.

    GP: Daft Punk nyt vielä voi jysäyttää, mutta noin muuten tää vuosi tais olla tässä. Vuoden parhaiden listoja pitäisi varmaan alkaa pohtimaan.

    VastaaPoista
  4. Joo, olet ihan oikeassa tuossa erotuksessa.

    Guardianin Dorian Lynskey on näköjään vähän samoilla linjoilla mun kanssa: linkki

    VastaaPoista
  5. Samoja fiiliksiä mullakin. Tosi hyvä artikkeli!

    VastaaPoista
  6. Valehtelematta vuoden paras levy, Kanyen paras levy... Helvetti, mie oon kuullu hip hop-rintamalla lähes kaikenlaista mutta tässä on jotain eeppistä. Aivan uskomaton levy joka paranee jokikisellä kuuntelulla! Ei huonoja biisejä, ei kertakaikkisen yhtään. Ansaitsee kyllä kaiken mahdollisen glorian ja enemmänkin! Varmaan jo nyt mun all-time Top 10:ssä.

    VastaaPoista
  7. Onhan tää eeppisin hiphop-levy koskaan, mutta edelleen olen sitä mieltä, että jotkut jutut ei ihan toimi niin kuin pitäisi. Mutta sitten kun hommat toimii, niin Kanye tekee kovempaa hiphopia kuin kukaan tällä hetkellä. Vuoden parhaimpien levyjen joukossa ehdottomasti. Aika näyttää, kestääkö tämä paremmin aikaa kuin Late Registration ja College Dropout.

    VastaaPoista