maanantai 13. joulukuuta 2010

Ärsyttävät hipsterit strikes back with vegetables

Keväällä kirjoitin The Drumsista ja Darwin Deezistä kyseisen otsakkeen alla, koska oletin ensiksimainitun nousevan vuoden suurimmaksi ilmiöksi niin hipsterien kuin vähemmän viiksiä omaavien joukossa. Oletukset menivät semisti pieleen. Lupailin parhaimpien levyjen listaa tälle viikolle ja luvatusti se myös tulee. Ennen sitä käsittelen kumminkin pari levyä, jotka ei listoiltani löydy, mutta löytyvät jo nyt tai tulevat löytymään todella monien bloggaajien ja musatoimittajien listoilta. Omilta listoiltani nämä eivät löydy, koska yritin vältellä likaista hipsteröintiä. Ei olisi kannattanut.

Beach Housen Teen Dream tuntui alkuvuodesta saavan kaikkien varauksettoman huomion mielestäni täysin ansaitsematta. En jostain syystä lämmennyt levyn maistiaisille juuri yhtään, vaan laitoin tämänkin yhtyeen samaan lokeroon muiden makuuhuoneäänittelijöiden joukkoon. Teen Dream on kumminkin upea levy, jolle olisi pitänyt antaa aiemmin jo mahdollisuus. Tunnelmallinen on adjektiivi, jota käytän turhan harvoin, mutta se on juuri sopiva adjektiivi kuvaamaan Beach Housea. Harva levy saa rauhallisuudellaan ja herkkyydellään sidottua huomion täysin itseensä. Se on suuri saavutus, jota olisi pitänyt arvostaa jo aiemmin.





The Radio Dept. on toinen bändi, jota välttelin loppuun asti. Shoegazing on alkanut vähitellen vituttaa todella paljon. Minkä takia pitää tuijotella Converseja, kun voi tuijottaa isoja väkijoukkoja, näin Gallaghermaisesti kärjistettynä. Ruotsalaispopparit tuli kastitettua sitten tähän likaiseen porukkaan, eikä sekään kannattanut. Shoegazing on ehkä viitekehys näille kavereille. Rytmit ja melodiat ovat todella hyvin jätkillä hallussa. Tietty kertakuuntelu on todella huono lähtökohta yhtään minkäänlaisen arvion tekemiseen, mutta kun lähtökohta on "kuuntelematta paskaa", niin ehkä voin sortua kehumiseen jo nyt. Varsinkin, kun olen varmaan ainoa, jonka levylistalta tämä ei löydy vuoden loppuun mennessä. Clinging To A Scheme on siis albumin nimi, jos se ei vielä ole tutuksi tullut.





Kolmas asia ei liity musiikkiin mitenkään ja ainoastaan ehkä semisti hipstereihin. Lupauduin pitämään lihattoman tammikuun. Ruokavalioni on ollut viimeiset 22 vuotta hyvin yksipuolinen, joten kasvissyöntiä olen harkinnut ihan jo senkin puolesta, että söisin monipuolisemmin. Täydellistä vegeyttä en ole uskaltanut harkita, koska ruoan kanssa olen todella jumahtanut rutiineihin. Kuukausi on kumminkin sellainen aika, missä voi koetella vähän rajojaan ja todella kokeilla, mitkä jutut lopulta toimivat kasvissyönnin suhteen ja mitkä eivät.

Vegekuukausi hieman jännittää jo nyt, koska en todellakaan tiedä mitään reseptejä tai ruokia, mistä olisi hyvä lähteä käyntiin. Jotain vinkkejä olen jo kavereiltani saanut, mutta kuukausi tuntuu todella pitkältä ajalta olla syömättä mitään itselle tuttuja ruokia. Hyppään siis johonkin, mikä on täysin tuntematonta itselleni ja sitä en ole tehnyt todella pitkään aikaan.

Mitä hain tällä takaa on siis se, että jos teillä on vinkkejä, kokemuksia, reseptejä tai ihan mitä vaan liittyen kasvissyöntiin, niin nyt on hyvä aika antaa niitä. Jos aihe kiinnostaa, niin voin lupautua raportoimaan projektin etenemisestä joko täällä tai Twitterissä. Tipaton tammikuu on tullut jo pidettyä ja se oli helpompaa kuin mikroaterian valmistus. Tämä tuntuu jo nyt todelliselta haasteelta, mutta toivottavasti todella hyödylliseltä sellaiselta!

9 kommenttia:

  1. Kuulostais mullekkin aika haasteelliselta. Ite ainakin olettaisin laihtuvani tuona aikana. Huomaat tän varmaan yhdeksän jälkeen vasta niin saitko mcrliput?


    - Golden Platitudes

    VastaaPoista
  2. Pestomakaroni! Juustoperunamuusi! Sipsit!

    VastaaPoista
  3. Tuosta kasvisruokailusta, niin pavut ja linssit ovat todella hyviä lisäkkeitä kasvissyöjälle. Tarkista vain linssejä ostaessasi ovatko ne ready to eat, vai pitääkö liottaa yön ylitse. Soijasuikaleet ovat aika vaikeita valmistaa, ainakin ne mitä joskus aikoinani ostin piti ensin keittää, sitten paistaa. Tofua kannattaa ostaa valmiiksi marinoituna, jos maustaminen ei ole tuttua. Muuten se maistuu noh ei miltään. Jos tofu ei ole tuttua niin kannattaa kanssa tarkistaa, että valitset "oikean" tofun kun sitä on eri käyttötarkoituksiin esim. jälkiruokien valmistukseen. Niin ja tuli vielä mieleeni, että Sushia kaipailet niin ne makeat tofutaskut ovat ihan ykkösiä (niitä saa Hakaniemen aasialaisista kaupoista). :) Jos kaipailet lisää "hyviä" vinkkejä niin hihkaise. En yhtään tiedä mikä sun tieto/taitotaso näissä asioissa on, että miten yksityiskohtaisia neuvoja pitäisi antaa + syötkö munaa/maitotuotteita tämän kk aikana?

    VastaaPoista
  4. GP: Sain MCR-liput! Kentälle vieläpä. Saa nyt nähdä tuleeko vahingossa kaksi, kun ennakkoon tilasin Events Clubista myös lipun, mutta sieltä ei ole tullut mitään vahvistusta, eikä kyllä mitään viestiäkään, että olisi mennyt pieleen. Onpahan sitten ylimääräinen, jos postista pamahtaa ylläripaketti.

    Laihtuminen on myös silleen semisti tuon kuukauden tavoitteena, joten samat oletukset on mulkin. :)

    Antti: Olis kyl kovaa vetää noilla kuukausi! Varsinkin sipsidieetti olis kova!

    Suvi: Lähtökohdat on suunnilleen ne, että tiedän soijan ja tofun maustamisen ja marinoimisen olevan supertärkeää, jos haluaa niiden maistuvan joltain, ja mua neuvottiin aloittamaan lasagnen ja makaronilaatikon soveltamisella ilman lihaa. Ja ajattelin wokkipannun hommata, koska kavereilla ollaan tehty nuudeleita wokkivihanniksilla ja se on ollut hyvää. Muuten en tiedä mitään. Maitotuotteita käytän kyllä ja munatkin varmaan jää pois kieltolistalta. Pannukakun teko ilman kananmunia on turhan vaikeata ja pannarista en luovu! :D

    Ihan kaikki vinkit ovat tervetulleita, joten jos tulee mieleen jotain, niin anna vaan palaa! Haluan syödä muutakin kuin lasagnea ja sipsejä. :D

    VastaaPoista
  5. Ok no jos syöt munia ja maitotuotteita niin sitten täysipainoisen ruokavalion koostaminen on helpompaa. Kasvissyöjien ongelmaksi saattaa nimittäin muodostua juuri proteiinin saanti ja b-vitamiinin saanti.

    Noihin kasviswokkeihin on ihan hyvä idis lisätä vaikkapa pähkinöitä, niin tulee vähäsen ravintorikkaampaa kuin pelkät nuudelit ja kasvikset. :)

    Makaronilaatikko ja lasagne toimivat todella hyvin, kun jauhelihan korvaa soijarouheella. Itse tykkään lisätä makaronilaatikkoon muutenkin kasviksia esim porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Jos tykkäät munakoisosta niin moussakaa voit tehdä myös soijarouheesta. Kannattaa vain leikata kesäkurpitsan palaset ihan pieniksi.

    Sitten etenkin näin talvella keitot on kanssa ihan ykkösiä kasvissyönnissä. Esim. tomaatti-linssikeitto ja kasvissörsseli-kookosmaito-currykeitot ovat omia suosikkejani. :)

    Pannari on kyllä ihan parasta. Ootko koskaan koittanut lisätä taikinaan raejuustoa? :)

    VastaaPoista
  6. Monethan just lihoo pikkuisen, kun ne vaihtaa kasvisruokavalioon. Älä hämmästy, jos suunta onkin se.

    Monet jutut, mitkä toimii lihan kanssa, toimii hyvin ilman lihojakin. Välillä tulee ihan vahingossa pidettyä kasvissyöntikausia, jos tekee esim. pastoja, pizzoja tai munakkaita, joissa on höysteenä vaan kasvisjuttuja (jos nyt munakas lasketaan kasvisruoaksi edes).

    VastaaPoista
  7. Suvi: Kiitti tosi paljon vinkeistä! Keittoja en syö juuri lainkaan normaalisti, joten niiden kaa vois yrittää treenata ja siten lisätä niitäkin normaaliin ruokavalioon.

    Pannaria on tullut joskus kokeiltua juustomaidon kanssa, mutta ei kyllä raejuuston kanssa. Laitetaanko sitä siis ihan vain normaalin taikinan sekaan, vai korvaako se jotain ainesosia?

    Pete: Pastat, pizzat ja munakkaat on varmaan joo aika helppoja soveltaa lihattomiksikin. Niistä varmaan ainakin aloitan, kun pastaruokia enimmäkseen normaalistikin syön. Kaikki mun vegekaverit vetelee munakkaita. Vegaanit on sitten erikseen. :)

    VastaaPoista
  8. Moikka,

    tässä linkki tuohon raejuustopannariin:

    http://www.valio.fi/portal/page/portal/Valio/Keittokirja/Hakutulos/Ruokaohje?p_tunnus=2977

    Eli ihan vain muiden aineksien sekaan.

    Myös makeita piiraita voi tehdä silleen, että lisää raejuustoa sekaan. :)

    VastaaPoista
  9. Pitääpä kokeilla. Kiitos jälleen! :)

    VastaaPoista