keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Vuoden 2010 parhaat biisit: Tanssilattia-edition

Vuoden parhaimmiston käsittely alkaa nyt! Parhaimpien biisien listailu on omalla tavallaan todella helppoa, mutta myös ihan käsittämättömän vaikeata. Siksi teenkin kappalelistaukseni teemojen kautta. En todellakaan pysty sanomaan, mikä on vuoden paras biisi, saati viidenneksi paras. Helpompaa on sanoa, mikä biisi on jyräyttänyt rytmi- tai melodiahermoon. Tässä ne tanssihermoon koviten iskeneet biisit. Järjestys on sitten täysin sattumanvarainen.

Hot Chip - One Life Stand



Hot Chip ei edelleenkään vakuuttanut minua täysin albumillaan. Levyltä jäi silti yksi kappale mieleen ja soittimiini ehkä jopa ikuisiksi ajoiksi. One Life Stand on vaan ihan tajuttoman tykki biisi! Kestänyt todella hyvin aikaa ja kuuntelua ja mikä parasta, tanssittaa edelleen.

Duck Sauce - Barbara Streisand



Barbara Streisandilta ei voi välttyä enää missään. Ei täälläkään. A-Trakin ja Armand Van Heldenin yhteisprojektin kakkossinkku on vain niin vitun hyvä, että ansaitseekin soida joka paikassa. Yrittäkää olla tanssimatta!

The Chemical Brothers - Escape Velocity



Swoon ja Horse Power ovat ehkä tehokkaimmat biisit Chemical Brothersin uusimmalla levyllä, mutta ehdoton huippu on kumminkin eeppinen Escape Velocity. Minimalistinen meno viehättää ja nytkyttää hyvin.

Crystal Castles - Not In Love (Feat. Robert Smith)



Pap Smear ja Baptism olisivat myös kelvanneet Crystal Castlesilta tälle paikalle, mutta tämä noin kuukausi sitten julkaistu uusi versio Not In Lovesta kerää potin. The Curen takkutukka Robert Smithin ääni lisää kappaleeseen aivan uutta henkeä ja hieman voimakkaammin päälle käyvät syntikat kruunaavat maagisen kokonaisuuden.

Rihanna - Only Girl (In The World)



Rihanna onnistuu saamaan joka levylleen ainakin yhden ihan tykkibiisin. Edellisellä oli Rude Boy ja uusimmalla Only Girl. Onhan tämä täsmätuotettua poppia, mutta kyllä se täsmätuotettu kamakin joskus onnistuu sykähdyttämään. Soittaisin ihan pokkana indie-diskossakin, jos mahdollisuus tulisi.

M.I.A. - XXXO



/\/\/\Y/\ ei ollut hyvä levy millään mittareilla, mutta XXXO sentään oli hyvä biisi. Ei tosin läheskään Bucky Done Gunin tai Paper Planesin veroinen, mutta oikein kelpo poppis silti.

Robyn - Dancehall Queen



Robyn on jokaisen indienörtin lempipoppari, kun se nyt vaan on niin independent woman. Body Talkit eivät jaksaneet kauheasti innostaa, mutta Diplon tuottama Dancehall Queen on todella hyvä biisi. Dubahtava meno on aika virkistävää ja mikä parasta, pistää hytkymään.

Magnetic Man - I Need Air



Alkusyksystä vielä jokainen odotti Magnetic Manilta todella kovaa levyä ja nyt kun levy olikin pettymys, niin on hyvä muistaa, miksi ne odotukset olivat katossa. On se edelleen kova!

Chase & Status - Heavy (Feat. Dizzee Rascal)



Ekat selittelyt videosta. Muiden videoiden äänenlaatu on ihan kamala. Toinen selitys on se, miksi tämä ei ole räppilistalla. Käsittääkseni tämä on ensisijaisesti Chase & Statuksen kappale, joten Dizzee on vain feattaaja. Ei välttämättä helpointa tanssittavaa, mutta todella julma biitti uppoaa basson ystävään kuin veitsi voihin. Pakollinen klisee sitten tuohon väliin.

Kele - On The Lam



Kelen soololevyn ehdoton tanssihelmi. Tasabiitti ja kertsissä villisti "heiluvat" syntikat toimivat todella hyvin.

Jenni Vartiainen - En Haluu Kuolla Tänä Yönä



Jenni on Suomen pop-kuningatar ja En Haluu Kuolla Tänä Yönä oli yksi pahimmista korvamadoista koko vuonna. Ei se Seilikään huono levy ollut, mutta aika helppo siltä on nostaa yksittäiseksi huippukohdaksi tämä ensisinkku.

Ensimmäiset kymmenen biisiä korkattu. Mitä puuttuu ja mikä oli väärin? Olenko käynyt vain liian vähän klubeilla tietääkseni yhtään mitään yhtään mistään? Kommenttiboksi laulamaan!

10 kommenttia:

  1. Telephone on kyl kova biisi, mut ei ihan niin kova kumminkaan. :D

    VastaaPoista
  2. http://www.youtube.com/watch?v=HhcdpfIMJ-Y


    Vartiainen pois ja tää tilalle! Varmasti tulee jotain uusia myös mieleen kunhan painan "lähetä kommentti".

    Tää ei oo ehkä oikea topic mut jos satut tykkäämään the streetsistä niin siltäkin uutta levyä! http://www.youtube.com/watch?v=vM_oLeiigSk


    - Golden Platitudes

    VastaaPoista
  3. Wau, hyvän kuuloinen lista! Oma suosikkini on varmaan toi Crystal Castlesin aivan mieletön veto, toimii mielestäni tanssimusan lisäksi muutenkin yleisfiisistelynä.

    VastaaPoista
  4. GP: The Count & Sindeniltä mietin Beeperin laittamista, mutta se on tullut jo 2008. Höh. The Streetsin uutta levyä venaillaan kyllä innolla. Trust Me varsinkin on lämmittänyt todella paljon!

    Anna: Kiitos! Crystal Castles toimii kyllä todella hyvin myös kotikuuntelussa. Ei onneksi ole pelkkää piripolkkaa. ;)

    VastaaPoista
  5. Tuleeko sekin uudelle levylle? Se oli niit twitterissä julkaistuja biisejä, mut eipä haittaa jos se levylle tulee mitä kyl vähän epäilen.


    - Golden Platitudes

    VastaaPoista
  6. Wikipedian ja Pitchforkin mukaan on tulossa levylle!

    VastaaPoista
  7. Näköjään on pari muutakin "twitterbiisiä". Ei haittaa kun ne on kaikki hyviä.


    - Golden Platitudes

    VastaaPoista
  8. Only girl on niiiin kova, en pääse siit millään yli!

    VastaaPoista
  9. GP: Noi Twitter-jutut on jäänyt multa ihan täysin tsekkaamatta. Pitäisi varmaan jostain kaivaa nekin.

    Anna: Se on kyl ihan tykki! Repeatilla soinu ja paljon.

    VastaaPoista