tiistai 21. joulukuuta 2010

No You Girls Never Know 1vee!



Tasan vuosi sitten istuin täsmälleen samassa paikassa (kotona, iMacin edessä) kirjoittamassa saman näköiseen ikkunaan ensimmäistä kirjoitustani ihkaomaan musablogiini. Koska tykkään jaaritella tyhjästä, niin jaarittelenpa synttäreiden kunniaksi blogini historiasta tovin.

No You Girls Never Know syntyi lopulta melko spontaanisti, vaikka musablogin perustamista olin miettinyt jo pidempään. Olin pitänyt Livejournalin puolella päiväkirjamaista blogia aiemmin useamman vuoden ajan, mutta pidemmän päälle omasta elämästä jaaritteleminen puudutti. Muutenkin tykkäsin kirjoittaa musiikkilöydöistäni kohtuuttoman paljon ja ajattelin, että muutos LJ:n puolella olisi ollut hölmö. Päätin siis aloittaa puhtaalta pöydältä. Siitä se ajatus sitten lähti ja muutamaa kuukautta myöhemmin tunnus Bloggeriin oli avattu.

Vuosi on hurahtanut aivan älytöntä vauhtia. Vuoden aikana myös blogi on meinannut kokea kohtalonsa. Äitini kuoli helmikuussa, mikä aiheutti sellaisen tunteiden sekamelskan, minkä aikana luulin kaiken mahdollisen olevan mahdotonta. Myös blogin pito tuntui ylitsepääsemättömältä. Sinnittelin kuitenkin, koska ajattelin blogini tuovan muuta ajateltavaa. Sitä se on tuonutkin. Vaikka keväällä olikin vaikea innostua oikeastaan yhtään mistään, niin silti blogini kautta pystyin jotenkin intoilemaan asioista. Ja sitten tuli The National.

Nyt haluaisinkin kiittää joka ikistä lukijaa ja kommentoijaa! Vaikka kuinka kirjoitankin pääasiassa itselleni, niin silti olen hyvin iloinen siitä, että kirjoituksiani ja ajatuksiani jaksetaan lukea näinkin innokkaasti. Myös se, että olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin blogini kautta on huikeata. Tasan vuosi sitten en edes osannut kuvitella, että tällaisia asioita voisi tapahtua. Nyt menee jo juustoiseksi, mutta ihan oikeasti, KIITOS! Erityiskiitos Poplaarin Pekalle ja Golden Platitudesille, jotka ovat kommentoineet ja tukeneet ihan ekoista jutuista lähtien!

Vaikka tämä kuinka on synttäripostaus ja päätös tämän vuoden bloggailuille, niin en voi olla mainitsematta yhtä juttua. The Do julkaisi uuden EP:n, joka on kova! Kolme todella kovaa biisiä, joista vain yksi muistuttaa sitä The Do:ta, mihin pari vuotta sitten ihastuin. Videobiisi Slippery Slopesta on vaikea edes tunnistaa parin vuoden takaista yhtyettä. Uusi levy nousi odotuslistan kärkeen heittämällä! EP:n saa ladattua pilkkahintaan yhtyeen kotisivuilta. Tehkää se!



Hyvää joulua ja uuttavuotta! Ensi vuonna tulee ehkä jotain uutta. Mitään en lupaa, mutta don't act like I never told y'all!

18 kommenttia:

  1. Synttärionnea blogille! Tätä on ollut kiva seurata, toivottavasti meno jatkuu samanlaisena!

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille!! Vaikka oonkin löytänyt tieni lukijaksi vasta tänä syksynä, pysynen mukana vielä pitkään :)

    VastaaPoista
  3. Jee onnea blogille. Pahoittelut äidistä. Hyvää joulua. Ja tämä on yksi ehdoton suosikkiblogini. Toivon mukaan et lopeta.

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä! Tätä blogia on ollut hauska lukea jo ihan ekasta tekstistä asti. Hyvä blogi jonka kirjoittajalla aika samanlainen musamakukin. Toivottavasti jatkat tätä pitkään!

    - Golden Platitudes

    VastaaPoista
  5. Hyvää synttäriä blogille! :] Sun blogi on yksi mun megasuperlemppareista.

    VastaaPoista
  6. Muchos muchos gracias!!!

    Maiski: Kiva kuulla, että blogi on miellyttäny. Omasi meinaan miellyttää kanssa. :) Meno jatkuu samanlaisena aivan varmasti, mut pikku muutoksia oon kyl suunnitellu. Sisältöön ei niinkään, mut niistä ehkä lisää vuodenvaihteen jälkeen.

    Bubble: Samat sanat. Twilight Cola tuli löydettyä vasta nyt syksyllä ja oon kyllä tykänny! Pysyn mukana pitkään. :)

    Suvi: Kiitos! :) Lopettamista ei tarvi pelätä. Vasta tässä on vauhtiin päästy. ;)

    GP: En voi varmaan tarpeeks arvostaa jäbää koskaan!

    Sini: Kiitos megasuperkauniista sanoista! Harmi, ettei A Lucky Mess jatkanu. Toisaalta ymmärrän kyl, jos ei vaan motivaatio riitä. Oli mun lemppariblogeja!

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! Tämä on kyllä kiva ja hauska blogi! Ja tietty yks seuratuimmista. Seuraavat onnittelut sit ens vuonna samaan aikaan :)

    VastaaPoista
  8. Lämpimät onnittelut myös omasta puolestani. Tästä on ollut helppo pitää.

    Kiitos myös kun vinkkasit uudesta The Dø -ep:stä. Toimii.

    VastaaPoista
  9. Hyvää synttäriä multakin!

    No You Girls Never Know oli varmaan ensimmäinen blogi, jota aikoinani aloin lukemaan (wayyy before oman blogini aloittamista...), ja yhä vieläkin se on yksi suosikeistani :)

    VastaaPoista
  10. Wau! Kiitos! Pyrin miellyttämään jatkossakin.

    VastaaPoista
  11. Oi, kiitos itsellesi Lauri, ja onnea! Tästä tuli sellainen fiilis, että pitäisi yrittää pitää omakin blogi hengissä (vähän vaikeaa on ollut taas vaihteeksi). Rauhallista joulua sinulle.

    VastaaPoista
  12. Ooh, kiva kuulla että tykkäsit! :] Voi olla että ensi vuoden puolella aloitan jotain uutta, välillä tulee sellainen olo että tekisi mieli taas kirjoittaa blogia..
    Hyvää joulua sulle. :]

    VastaaPoista
  13. Onnea vielä täältäkin suunnalta! Nää vuodet vierii niin nopeasti, että alkaa ihan oikeasti jo ahdistaa.

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia jälleen kerran ja hyvää joulua!

    Tomi, kokemuksella voin sanoa, että sivarivuosi vasta nopeasti meneekin. Varaudu!

    VastaaPoista
  15. mä oon täs nyt ton kolmannen kappaleen takia miettiny muutaman päivän et mitä sitä kommailis, mut lienee parasta vaan sanoo et keep up the good work. ja kiitos ja anteeksi.

    + voi vittu tomi, oo hiljaa noista vuosista..

    VastaaPoista
  16. Tiedän kuin suuri koettelemus sulle on ollut pidättäytyä mauttomuuksista, joten arvostan kommenttiasi entistäkin enemmän. Kiitän siis.

    VastaaPoista