perjantai 8. huhtikuuta 2011

Max hundra


Bubble haastoi minut tekemään playlistin sadasta parhaasta biisistä Spotifyyn. Ensin ajattelin, että hehheh, enpä muuten varmaan tee, koska sadan parhaan kappaleen valitseminen on ihan mahdoton tehtävä. Sitten tulin toisiin aatoksiin. Kokeillaan nyt vaikka sitten huumoriarvon takia. Huumori loppui äkkiä.

Lähdin listaa lähestymään sadan lempiyhtyeen kantilta. Varsinkin kun sääntöihin kuuluu vain yksi biisi yhdeltä bändiltä, niin helposti hommaa kannattaa lähestyä näin. Lempiyhtyeiltähän ne lempikappaleet usein ovat. Nopeasti alkoi biisejä ilmestymäänkin listalle.

Vaikka sataan biisiin mahtuu huikea määrä musiikkia, niin kyllä hommassa tuli hyvin äkkiä "kill your darlings"-olo. Millä perusteilla rankkaan jonkun toisen biisin toista paremmaksi? Varsinkin kun muutaman lempiyhtyeeni kappale piti tiputtaa listalta menemään. Nostalgiaksihan tämänkin sai. Kaikkiin näihin sataan kappaleeseen liittyy jokin muisto, mikä nostaa nämä mielessäni sadan kaikkien aikojen parhaan kappaleen joukkoon. En siis väitä, että I Got Erection on mikään musiikkihistorian merkkikappale, mutta mielessäni se on aina "iha vitu kova styge". Siksi viimeisimmät lempparit saavat jäädä odottamaan vuoroaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ette ole vielä tarpeeksi tunnekyllästettyjä, sori.

Tässä se soittolista sitten on. Alkuun yritin tehdä hienoa kappalejärjestystä, mutta into loppui ensimmäiseen kymmeneen. Avaus- ja lopetusraita ovat tarkasti mietittyjä, muuten biisit ovat aivan satunnaisessa järjestyksessä. Avausraita on sitten vähän hehheh-osastoa. Pakkohan se oli laittaa, kun blogini nimihirviö on siitä lainattu.

Voiko muuten yhtään pompöösimmin aloittaa viikonloppua?

8 kommenttia:

  1. Hei ihan parasta, että jaksoit tehdän tän! Ja vielä näin nopeaa :) Ehdottomasti menee tässä viikonlopun aikana soittoon. Ja noinhan se menee, yhdyn täysin kaikkiin perusteluihisi. Mulla tosin loppui se huumori jo alkuunsa kappalejärjestyksen suhteen, siksi tylsä aakkostus :D

    VastaaPoista
  2. Turbonegro on kulttimaineessa oleva bändi ja I Got Erection yksi hienoimpia nykypunk-biisejä. Pisteet valinnasta!

    Harmi, että menivät hajoamaan :\

    VastaaPoista
  3. Eipä tuo mitään. Yllättävän helppoa kun oli, ei mennyt edes yöunia. ;)

    Jos olisin neuroottisempi kuin nyt, niin olisin hinkannut kappalejärjestystä kunnolla. Sitten olisin julkaissut tämän ehkä vuoden päästä. :D

    VastaaPoista
  4. mtarvainen: Kato, olitkin kommentoinut tuossa välissä! Joo, Turbonegro on ihan helvetin hieno bändi ja I Got Erection helvetin hieno biisi. Hajoaminen harmitti kyllä hiukan, mutta toisaalta hajosivat toistamiseen huipulla ja tekivät erinomaisen comebackin. Sitä on pakko arvostaa! Hank Von Helveten uusin bändikään ei kuulosta yhtään pöllömmältä. http://www.skold.com/DMTMC/

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa! Tämäkin lista menee kuuntelun alle. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Toivottavasti miellyttää. :)

    VastaaPoista
  7. Hei ihanaa, kiitos kun muistutit minua sen täydellisimmän kevätbiisin olemassaolosta :) Manic Streen Preachers ft. Nina Persson - You Love Alone Is Not Enough. Pitkäaikainen suosikki, minkä unohtaa aina välillä, ja kun sen taas tauon jälkeen kuulee, kuulostaa se aina vaan paremmalta.
    Kiitos muutenkin mielenkiintoisesta listastasi!

    VastaaPoista
  8. Jee, kiva kuulla iloisia kommentteja. Your Love Alone... on tosiaan täydellinen kevätkappale, vaikka sanat eivät iloisimmasta päästä olekaan. Kyseiseen kappaleeseen ei vaan voi kyllästyä.

    Olkaapa vaan hyvät! Kiva, että lista kiinnostaa. :)

    VastaaPoista