maanantai 13. kesäkuuta 2011

Miles Kane


Muistatteko Miles Kanen? En syytä teitä, jos ette muista. Mies nousi musiikkimaailman tietoisuuteen Alex Turnerin peesissä The Last Shadow Puppets-duon toisena osapuolena ja johti myös yhtyettä The Rascals, jonka debyytti unohdettiin jo ennen kuin sitä edes julkaistiin. Kuukausi takaperin mies julkaisi soolodebyyttinsä, Colour Of The Trap, jonka olisi voinut ohittaa olankohautuksella. Uteliaisuus vei voiton ja onneksi vei. Tässä on kesän tyylikkäintä brittipoppia.

Colour Of The Trap ei siis tee yhtään mitään uutta. Se soi juuri niin kliseisen brittiläisesti ja 60-lukulaisesti kuin voisi odottaakin. Se mikä levystä tekee kaikessa kliseisyydessään hyvän, on sen tyylitaju. Pop, psykedelia ja rock soivat yhdessä komeasti, eikä levyllä lähdetä turhaan rikkomaan hyvää kaavaa. Jonkun mielestä tämä olisi tylsää ja kunnianhimotonta, mutta minusta tämä on vain tyylikästä. Kuunnelkaa nyt vaikka Rearrange ja Quicksand. Täydellistä 60-lukua.





Pastissoinnissa on aina se ongelma, että kun levyllä ei ole oikeastaan mitään omaa, niin levy myös kuluu äkkiä kuuntelussa ja unohtuu sen siliän tien. Colour Of The Trap ei ole poikkeus sinänsä, mutta Kanen kappaleet ovat huomattavasti parempia kuin monella muulla menneisyyttä haikailevalla popparilla. Vaikka levy ei todellakaan ole mikään merkkiteos tai ole edes sävellyksellisesti mitenkään maailmoja mullistava, niin kesäviihteenä levy on oikein passeli. Tuskinpa tästä syksyllä jaksaa enää innostua.



2 kommenttia:

  1. Miles Kanen ongelma on, että 60-luvun kuvasto ja soundit ovat tosiaan poikkeuksellisen hienosti hallussa, mutta biisit ovat... aika keskinkertaisia, jos edes sitä. Rearrange on aika hyvä, mutta sekään ei kovin mieleenpainuva.

    Livenä Kane soittaa ärjyn coverin Beatlesin Hey Bulldogista, joka on aika fiksu veto: se tiivistää hyvin, mistä mies on tulossa - ei mitenkään ilmeisin Beatles-biisi versioitavaksi.

    Laulaja-lauluntekijäksi hieman ongelmallisesti Miles Kane kuitenkin tarvitsisi ehkä vähän biisinkirjoitusapua. Niin kuin tapahtui... ehmm, Last Shadow Puppetsissa. Assosioitumalla nerokkaan Alex Turnerin kyljessä, Miles Kanesta jäi aika monelle sellainen kuva, että herra olisi jotenkin Turnerin veroinen.

    VastaaPoista
  2. Joo, kieltämättä ongelmana on se, että ollaan menty tyyli ja soundit edellä, eikä biisien ehdoilla. Toisaalta mun mielestä Kanella on tavanomaista parempia biisejä. Jos Beatles ja kumppanit olisivat suuremmassa osassa elämääni, niin varmaan Kane kuulostaisikin paskalta pastissilta, mutta nyt miellyttää silleen "ihan kivasti". Ei siis todellakaan mitään erinomaista tai edes järin mieleenpainuvaa, mutta tollasta "ihan kivaa" poppista. NME:n mahtavaa vertauskuvaa lainatakseni Kane on nyt landfillin portinvartija, eikä suinkaan The Wombats. ;)

    Soolollahan on yli puolissa biiseissä ollut sävellysapuna Turner. Rearrangella muunmuassa. Gruff Rhyskin on auttanut Quicksandissa. Hauskaa myös sinänsä, että levyn parhaimmat biisit on juuri ne, missä Turner on ollut apuna. En tiedä onko Kanesta tosiaan yhtään mihinkään yksin. The Rascalskin oli aika tuubaa.

    VastaaPoista