maanantai 25. heinäkuuta 2011

Noel Gallagher's High Flying Birds - The Death Of You And Me


Väitän, että kun Oasis hajosi, niin kaikki vähänkään bändistä välittäneet jakautuivat leireihin. Nämä leirit määräytyivät Gallagherin veljesten mukaan. Liamin leiri on saanut iloita tänä vuonna jo jonkun aikaa Beady Eyen tahdissa, mutta me Noel-fanit olemme joutuneet odottamaan tietoa levystäkin tähän kuuhun saakka. Pressitilaisuuden jälkeen on tapahtumia onneksi alkanut kertymään kiitettävään tahtiin ja nyt tietynlainen kulminaatiopiste tuli tänään. Ensimmäisen sinkku ja sen video saivat ensi-iltansa.

Biisi on yllättävän helppo jakaa osiin: kaunis kitaramelodia, hyvä ja tarttuva laulumelodia ja hieno tausta. Vielä kun biisi pääsee yllättämään pienoisella amerikkalaishenkisyydellään, niin odotukset Noelin soololle voidaan nostaa jo melko korkeiksi. Oikein hyvä aloitus viikolle ja yhden syksyn odotetuimman levyn odotukselle.

2 kommenttia:

  1. Heh, ne leirit... Vaikea sanoa, kummassa olen itse. Ehkä Noel-leirissä musiikin kannalta ja Liam-leirissä haastattelujen kannalta. ;-) Mutta kuitenkin Oasiksen koko ihmeellisyys oli siinä, että Noel teki niin helkkarin hyviä biisejä ja Liam oli niin äärimmäisen erinomainen laulaja. Se juttu oli ne molemmat yhdessä.

    VastaaPoista
  2. Eipä jäänyt juuri mitään lisättävää. Hyvin sanottu!

    VastaaPoista