Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä rock-levyistä täyttää tänään 20 vuotta. Nirvanan Nevermindin merkitystä musiikin ja popkulttuurin historiaan ei voi kukaan kiistää. Jos jostain hetkestä voi sanoa 90-luvun alkaneen toden teolla, niin se oli Nevermindin julkaisu. Nevermindin, Nirvanan ja Kurt Cobainin merkityksestä on kirjoitettu niin moneen kertaan, etten sitä lähde toistamaan sen enempää. Tänään on kumminkin lupa fiilistellä hienoa yhtyettä ja sen minä teen!
Se kulunein ja silti rakastetuin kappale bändin tuotannosta oli itsellenikin lähtölaukaus bändiin. Kuulin Smells Like Teen Spiritin ensimmäisen kerran ehkä yhdeksänvuotiaana ja olin välittömästi myyty. Pieni musiikkimieleni, joka oli siihen asti lähinnä saastutettu ja surkastettu listahiteillä koki kolauksen, kun kuulin ja näin jotain noin raa'an energistä ja likaista. Vuosikausien ajan kuuntelin Smells Like Teen Spiritia kasetilta, kiitos tästä serkulle, ja imin biisin energiaa itseeni. Meni useampi vuosi, ennen kuin löysin bändin muunkin tuotannon ja Nevermindin.
Vaikka Nevermind on todella hyvä levy, niin pidin sitä pitkään lievästi yliarvostettuna. Olen nimittäin pitänyt aina In Uterosta paljon enemmän. Sen tinkimättömämpi ja synkempi ote on aina miellyttänyt paljon, paljon enemmän. Oikeastaan senkin takia suhteeni Nevermindiin on ollut aina vähän ristiriitainen. Levyllä on monta aivan käsittämättömän hyvää biisiä, mutta jotenkin se kuulosti lussulta. Levyn legendastatus toki nostaa ennakko-odotuksetkin jonnekin, minne niiden ei millään tasolla pitäisi kuulua. Meni kumminkin monta vuotta, ennen kuin aloin nauttimaan Nevermindista ja myöntämään sen ansiot. Cobainin biisikynä oli iskussa ja tässä pari todistetta siitä.
On suuri harmi, että Nirvanasta tunnutaan yleensä muistavan vain ja ainoastaan Nevermind, koska bändin iskukyky oli häikäisevä niin ennen kuin jälkeenkin tämän merkkipaalun. Bleachilla oli jo aivan tajuttoman kovia biisejä ja niin kuin jo totesin, In Utero on klassikko.
Pakko on vielä tietenkin mainita Unplugged ja bändin häikäisevän kovat coverit. The Vaselinesin levyttämä Jesus Doesn't Want Me For A Sunbeam ja David Bowien The Man Who Sold The World saivat käsittelyn, millä Nirvana otti kyseiset kappaleet täysin omiin nimiinsä. Tästä tuskin tulee vastaväitteitä?
Arvostetaan tänään siis yhtä kaikkien aikojen hienointa ja vaikutusvaltaisinta rock-yhtyettä, jonka ura jäi aivan turhan lyhyeksi. Niin kuin kliseekin sanoo, onneksi musiikki elää ikuisesti.
Nirvana <3<3<3 Munkin surkastettu 12-vuotiaan mieleni piti Nirvanaa aluksi ihan liian raakana ja rämisevänä, kunnes se veikin sitten täysin mukanaan. Tosin siis vasta Cobainin kuoleman jälkeen. Jännä ilmaisu toi likainen, ei olis tullut mulla koskaan mieleen mut sehän kuvaa soundia täydellisesti.
VastaaPoistaOon kyllä samaa mieltä, että Nevermind on bändin muuhun tuotantoon suhteutettuna yliarvostettu. Mun lemppari on Incesticide, mutta toisaalta In Utero kilpailee aika vahvasti myös. Sillä on vaan pari sellasta mistä en välitä juurikaan, niin ne laskee vähän pisteitä. Vaikka tokihan Smells Like Teen Spirit on ihan omassa luokassaan.
Must tuntuu, että kaikki joilla on ollut angstinen teini-ikä, eli siis ihan kaikki koko maailmassa, ovat kokeneet Nirvanan ja ottaneet sen omakseen. Cobain ja kumppanit handlas synkkyyden täydellisesti!
VastaaPoistaIncesticidehan taitaa olla harvinaisuuskokoelma, että sitä on vähän vaikea verrata muihin levyihin. En ole kyllä tainnut sitä juurikaan kuunnella...
No mutta Lauri, nyt se Incesticide kuunteluun! Vähintään yhtä kova levy kuin studioalbumit (joista suosikkini on Bleach, mutta ne kaksi muutakin on aika lähellä). Ykkössuosikkini taitaa niukasti olla Unplugged. T. Nirvanaan ei-niin-kovin-angstisena 17-vuotiaana tykästynyt
VastaaPoistaTäytyy ilmeisesti laittaa. Mulla on ollut siitä jotenkin epämääräinen kuva jonain bootlegina. En taaskaan tiedä mistä se kuva on jäänyt, mutta olipahan vaan sellainen kuva. :D
VastaaPoistaJa jälleen yksi teoriani on rikottu. Omassa kaveripiirissä kun Nirvana on joko angstisuosikki tai inhokki, koska "se on vaan sellasta angstia".