Soita mulle

Regina julkaisi levyn, jota voisin hehkuttaa viikon verran estoitta, ja niin muuten myös olenkin, mutta silti siitä kirjoittaminen on todella vaikeata. Jos Soita mulle olisi vain erinomaisesti tehtyä ysärinostalgisoivaa kitarapoppia, niin kehuisin tyylikästä soittoa ja hyvin valittua tyyliä tukemaan biisejä. Mutta kun tämä osuu tunnetasolla niin täysiä, etten voi kuin vain hämmästellä. Yritetään nyt kumminkin.

Minun ja Reginan yhteinen taival ei ole ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Debyyttilevyn sivuutin aivan täysin, koska bändin ällösöpö elektropoppailu veti oman ällötysmittarin aivan tappiin. Kakkoslevyllä aloin jo päästä vähän jyvälle, mutta kaipasin silti vähän särmää. Puutarhatrilogia olikin sitten se levy, jonka myötä aloin ymmärtämään myös aiempia levyjä. Vaikka yhtyeen ura onkin ollut yhtä nousua, niin nyt voisin väittää bändin tehneen täysosuman. Soita mulle on täydellinen levy. Kyllä, täydellinen!

Niin kuin kaikki jo tietävätkin, bändi on heittänyt tällä levyllä syntikat osittain nurkkaan, ja löytänyt kitaroiden ja kaiun taikamaailman. Vaikka itse en juuri jaksa välittää kenkiintuijottelusta, niin Reginan kohdalla pitää sanoa, että uusi tyyli sopii bändille erinomaisesti. Nyt on kerrankin tyyli ja sisältö löytäneet toisensa aivan täydellisesti. Iisa Pykärin haikeat ja uneliaat sanoitukset sopivat tunnelmaltaan kuin nakutettu Mikko Pykärin sävellyskiin. Jos aiemmilla levyillä on hitusen tuntunut siltä, että Regina ikään kuin etsii itseään, niin nyt ei ole siitä kyllä mitään pelkoa. Tyyli ja biisit ovat täysin hallussa.

Mites sit ne biisit? No ne ovat toinen toistaan parempia. Jo sinkkubiisit vetivät kerta toisensa maton jalkojen alta ja onneksi paukkuja riittää loppulevyllekin. Lepään aalloilla onkin jo saanut monet haukkomaan henkeä ja liityn samaan joukkoon. Upeaakin upeampi biisi. Omaksi lemppariksi on ehkä kumminkin silti noussut levyn popein raita, Mustavalkeaa, jonka hauskasti väreillä kikkaileva sanoitus ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Ainoastaan Ui mun luo tuntuu jättävän vähän viileämmäksi, joka ironisesti kyllä onkin levyn eniten vanhaa Reginaa muistuttava biisi. Vaikka yksittäisiä biisejä onkin helppo poimia levyltä, niin silti Soita mulle vakuuttaa nimenomaan eheänä kokonaisuutena.

Niin että hehkutanko vielä yhden kappaleen? No hehkutan, koska Soita mulle on kaiken ennakkohypen ja kehun veroinen. Se on levy, joka kuulostaa täysin "flavor of the monthilta", mutta joka tulee biisiensä ansiosta kestämään aikaa myös, kun nykyiset trendisoundit häviävät uusien alta. Se on levy, jota rakastan, koska olen parantumaton haavemaailmohin eksyvä haihattelija. Suosittelen sitä myös niille, jotka eivät ole.