sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Regina & French Films @ Korjaamo 19.11.11

Osuipas sopivasti, kun samana viikonloppuna mutta eri iltoina soittavat French Films ja Regina laitettiinkin samalle illalle. Sainpahan vihdoin nähtyä French Filmsin livenä ja Reginaakaan en ollut nähnyt viimeisimmän levyn julkaisun jälkeen.

Olin kuullut huhua, että French Films olisi livenä melkoisen riehakas, mutta ihan siihen, mitä Korjaamolla tapahtui, en ollut varautunut. Levyltä kuunnellessa French Films on kuulostanut jokseenkin laiskalta, mutta lavalla bändi on ihan kaikkea muuta. Pojat tanssivat, pyörivät, pomppivat ja törmäilivät toisiinsa villisti soittonsa lomassa ja saivat yleisön rehaamaan vielä villimmin. Pittiä oli ja taisivat pari edessä olluttani kokea jopa pienen uskonnollisen heräämisen, koska tanssi ja pään heilutus olivat kuin suoraan näistä videoista.

Vaikka en ole ihan niin varauksettomasti innostunut French Filmsistä kuin muutamat muut bloggarikollegat, niin livenä bändi sai minutkin uskomaan heidän potentiaaliinsa. Oli virkistävää nähdä niin vilpitöntä kohkaamista ja rehaamista, eikä bändiä tuntunut haittaavan pienet tekniset kömmähdykset, kuten piuhojen sekoaminen ja kitaran kielen katkeaminen. Biisitkin kuulostivat livenä todella hyviltä. Todella hyvä illanaloitus!

Regina oli jälleen Regina: Iisa oli ihana, pojat oli cooleja ja biisit toimivat erinomaisesti. Pääsinpä vihdoin kuulemaan kohutun kitarasovituksen Saanko jäädä yöksi:stä ja olihan se huima. Kertoo kuinka järjettömän kovan kappaleen Mikko Pykäri on säveltänyt, kun kappale toimii aivan yhtä hyvin ihan erilaisellakin sovituksella.

Vähän Regina ehkä kärsi siitä, että lämppäri oli niin eri maailmasta energisyytensä kanssa, ettei Reginan viileämpi ja rauhallisempi ilmaisu ihan heti temmannut mukaansa, vaikka Tavastialla kuulopuheiden mukaista nihkeyttä ei nähtykään. Hyvä keikka tästä pikkujutusta huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Olitpa reipas, mä vasta harkitsen kuvien siirtoa koneelle..

    French Filmsin energia on kyllä jotain ihan tajutonta. Ja nimenomaan se, miten sillä saa peitettyä kaikkia muita asioita - mä en ainakaan huomannut mitään kitaran kielen katkeamista ollenkaan! :D Mutta tosiaan toi, että tempo oli varsin erilainen bändien välillä, välittyi kyllä vähän liikaa yleisöönkin. Vaikka molemmat olikin ihania.

    Mutta se pitti, huok.

    VastaaPoista
  2. No tästä tuli helppoa, kun kaikki kuvat oli lopulta julkaisukelvottomia. :D

    Enpä voi kuin yhtyä kaikkeen muuhun mitä sanoit. Se pitti oli kyllä etäältä katsottuna hauska, mutta voin vain kuvitella, kuin paljon sen alle jääneitä mahtoi vituttaa.

    VastaaPoista
  3. French Films on kyllä tosi hyvä livenä. Jannut kävivät pari viikkoa sitten Oulussa keikalla. Enpä ole vähään aikaan nähnyt yhtä hyvää keikkaa. Noin musiikkitäyttävä tunne tuli Oulussa viimeksi Big Wave Ridersien keikalla.

    VastaaPoista
  4. Livenä homma toimii kyl tosi hyvin, ei voi kuin yhtyä sinunkin sanoihin.

    VastaaPoista