keskiviikko 30. marraskuuta 2011

The Rootsin undun ennakkoon


Legendaarinen The Roots, joka nykyisin taitaa suurimmalle osalle olla paremmin tunnettu Jimmy Fallonin talkshow'n taustabändinä, julkaisee itsenäisyyspäivänä laskutavasta riippuen kymmenennen tai yhdennentoista studioalbuminsa, jonka nimi on undun (kirjoitetaan pienellä). Levy on bändin ensimmäinen teema-albumi, joka seuraa köyhän philadelphialaisen Redford Stephensin matkaa huumeiden parissa, joka ei ole pitkä ennen väistämätöntä loppuaan.

NPR:n sivuilla voi kuunnella levyä viikon ajan ennakkoon. Kertakuuntelun jälkeen voin sanoa, että se todella kannattaa. Samanlaisessa iskussa The Roots ei ole albumimitassa ollut todella pitkään aikaan. Teemakin tuntuu saaneen bändiin näyttämisenhalua, joka ei onneksi kostaudu yliyrittämisenä. Kuunnelkaa levy tästä.

Minun oli aiemmin tarkoitus tehdä postaus bändin erikoisesta markkinointikampanjasta levylle. Bändi kun julkaisi useamman sinkun sijaan neljä videota, jotka paljastavat biiseistä vain pieniä pätkiä sieltä täältä. Teeman ja levyn tunnelman avaamisessa ne onnistuvatkin todella hyvin, eikä "perinteisiä" musavideoita jää levyltä kaipaamaan. Postauksen alla on kaikki neljä videota, jotka on tarkoitus katsoa yhteen putkeen ja juuri tuossa järjestyksessä.







2 kommenttia:

  1. Ehkäpä tämä on sitten se vuoden raplevy. How I Got Over on todella hyvä levy, mutta tää on vielä parempi. Rootsin joka levy ei ehkä ole mikään mestariteos, mut nyt Roots on onnistunut tekemään 2 sellaista peräkkäin.
    Hyvä idea muuten noi videopromot. Saa riittävästi selvää millainen levy on tulossa. Eikä ole puhkikuluttetuja biisejä ennen ensi kuuntelua.
    Tykkään!

    - GP

    VastaaPoista
  2. Mahdollisesti undun on kyl vuoden paras jenkkiräppilevy. Tykkään tosi paljon tuosta teema-ajattelusta, kun aiemmin The Roots on levyillään rönsyillyt ihan joka suuntaan. Nyt on todella yhtenäinen meno koko levyn. Diggaan paljon!

    Videopromot toimii kyl kans!

    VastaaPoista