Kesän hittilevyt

Heti kun aloin kirjoittelemaan kesähitittömyydestä, niin alkaa tulvimaan levyjä, jotka on tehty nautittavaksi juuri kesällä.

Bombay Bicycle Club tuli tutuksi viime kesänä Lontoossa, missä yhtyeen debyyttilevyn mainokset tulivat metroasemilla hyvin tutuiksi. Vaatekaupasta pöllimäni ilmaislehti tosin kehui bändin pystyyn, joten yhtye oli otettava tutkailun alle, Suomessa. Olin mennyt jo siinä vaiheessa ostamaan 15 levyä, joten matkalaukkuun ei mahtunut enempää mitään. Se oli sääli, koska lopulta tilasin levyn Briteistä. "I Had The Blues But I Shook Them Loose" oli todella mainio levy.



Eilen ilmestyi bändin toinen levy "Flaws", jota ei ihan ensimmäisenä uskoisi BBC:n tekemäksi. Debyyttilevy oli kulmikasta, ajoittain raskasta ja jopa hyvin progressiivisia sävyjä sisältänyt indierock-levy. Flaws on taas täysin akustinen levy, joka soi välillä hyvinkin folkahtavasti. Banjo soi kappaleiden taustalla ajoittain ja osassa kappaleista on aika "rillumareimainen" poljento. Ainoa asia josta tältä levyltä tunnistaa bändin aiemman soundin, on laulaja Jack Steadmanin omalaatuinen lauluääni.





Flaws on kumminkin huomattavasti debyyttiä parempi levy. Siinä missä debyyttilevy oli vähän epätasainen, niin tämä soljuu eteenpäin loppua kohti miellyttävällä tahdilla ilman suurempia pomppuja. Täydellistä akustista fiilistelyä kesäpäivien lämpöön ja kesäiltojen hämärään. Toimii parhaiten puistolla makoilun taustalla. Sattumalta tässä kirjoituksessa ei sitten ole kahta kertaa Dust On The Groundia. Kyseinen biisi löytyy molemmilta levyiltä eri sovituksina.

The Coralin sinkkukokoelma oli joskus itselläni todella kovassa soitossa, mutta bändin levykokonaisuudet ovat jääneet aika pahasti paitsioon. Sinkkukokoelma onkin ollut hyvä tapa tutustua bändiin, koska tältä yhtyeeltä löytyy käsittämättömän kovia biisejä, mutta The Coralilta ilmestyi myös maanantaina uusi levy nimeltään Butterfly House ja se on hyvä.





Butterfly Houselta tunnistaa helposti sinkkukokoelman bändin, mutta soundi on mennyt entistä vahvemmin retrohtavaan suuntaan. 60- ja 70-luvun tunnelmia voi aistia hyvin helposti The Coralin soundeista, mutta tietenkin päivitettynä nykypäivälle. Vanhat biisit ovat yhtyeeltä olleet välillä häpeilemättömän tarttuvia, mutta tällä levyllä ei ehkä sellaisia biisejä löydy. Tämä levy on letkeä ja sopivan kevyt. Ei kumminkaan lässy tai laimea. Kesärockia parhaimmillaan. Suosittelen tutustumaan.

Wavvesin toinen tai ensimmäinen levy, kumminkin se missä on se skeittari kannessa, oli sietämättömän särölle miksattu levy, josta ei juuri sen takia saanut yhtään mitään irti. Siksi vähän ihmettelinkin, kun bändin, tai jätkän, uusi levy alkoi saada kehuja vähän joka puolelta. Mielenkiintoa herätti myös Jay Reatardin taustajätkinä soittaneet kaverit, jotka liittyivät Wavvesiin Reatardin potkittua heidät pihalle vähän ennen kuolemaansa. King Of The Beach on kyllä kova levy, pakko myöntää.





The Drumsiin voi vetää vertauksia vain siitä, että molempia bändejä tuntuu kiinnostuvan surffaus, mutta siinä missä The Drums kuulostaa hämmentävän paljon kasarilta, niin Wavves on taas ihan garagea. Kitarat soi jumalattoman kovalla säröllä ja rummut kolisevat. Jay Reatardin musiikki tästä tuli välillä mieleen hyvin paljon, tosin vähän iloisempaa ja tarttuvampaa on Wavvesin meno. Siinä missä aiemmin mainitsemani levyt ovat kuin tehty kesän chillailuhetkiin viilentävän juoman kanssa, niin Wavves on tehty "skate and thrash"-menoon. Kesäänhän sekin kuuluu. Lauta alle ja menoksi! Levyä ei taida tosin toistaiseksi saada laillisesti muussa kuin digitaalisessa muodossa. Fyysinen julkaisu on joskus ensi kuussa. Näillä liksoilla en tarkista.