torstai 24. helmikuuta 2011

Pori

Tämän postauksen ajankohtaisuus on vähintäänkin kyseenalaista ja otsikkonakin olevan kaupungin "skeneä" piti käsitellä laajemmin, mutta tyydyn vain yhteen henkilöön ja kahteen yhtyeeseen. Toinen aktivoituu levyrintamalla ja toinen keikkarintamalla. Yhtä merkittäviä ovat molemmat.

Silmissäni Pori henkilöityy kahteen muusikkoon. Mika Rättöön ja Pasi Salmeen. Eleanoora Rosenholmin taustapiruina hääräävät molemmat ja kyseinen yhtye on julkaisemassa jo kolmannen levynsä. Ensimmäisenä maistiaisena tarjoiltu Valo kaasumeren hämärässä on ilmeisesti vähän aiheuttanut hämmennystä. Synkkää on ja kevyen kokeellistakin, mutta kyllä tästä se Rosenholmille tyypillinen kuolemankalseus kuultaa komeasti. Hyväile minua pimeä tähti julkaistaan kevään aikana.

Eleanoora Rosenholm: Valo kaasumeren hämärässä by Fonal Records

Pasi Salmen toinen yhtye Magyar Posse on taas aktivoitumassa vihdoin ja viimein keikkarintamalla. Yhtye vetäytyi keikkatauolle 2006, kun eräs yhtyeen jäsenistä muutti ulkomaille. Pistokeikkoja on parin viime vuoden aikana ollut silloin tällöin, mutta tutkiva journalistinne päätteli, että nyt yhtye on viimein aktivoitumassa kunnolla. Ja hyvä niin, koska Magyar Posse on Suomen paras post-rock-yhtye!

Ensikosketukseni Magyar Posseen tuli kuusi vuotta sitten, kun yhtye lämmitteli Liekkiä Nosturissa. Musiikki oli pakahduttavan upeaa ja yhtyeen viulisti, nykyisin ex, Sandra Mahlamäki oli söpö. Hyvin merkittävä asia 16-vuotiaalle. Hirmuisen kehuryöpyn saanut Kings of Time-levy ei minua juuri vakuuttanut, mutta seuraaja veikin sydämen täysin. Random Avenger sisältää ehkä komeimman tässä maassa sävelletyn kappaleen ikinä. Whirlpool of Terror and Tension vie joka kerta yhtä vahvasti mukanaan.



Jotta tämä nyt ei menisi ihan pelkäksi hehkutukseksi, niin ladataan se keikkapäivä nyt tiskiin. Yhtye esiintyy siis Club YK:lla 24. päivä maaliskuuta. Yhtyeen lämppärinä on Slussenanalys, josta tutkiva journalistinne ei puolen minuutin googlettamisen jälkeen löytänyt mitään infoa. Itse aion suunnata keikalle, koska haluan tietää, miltä yhtye nykyisin kuulostaa, kun pääelementtinä toiminut viulu ja tosi söpö soittaja on lähtenyt kokoonpanosta kiitämään.

Magyar Posse on ajankohtainen myös elokuvarintamalla! Yhtyeen debyyttilevyn kappale Endless cycle of violence soi Wim Wendersin uudessa 3d:nä kuvatussa tanssielokuvassa Pina. Elokuva sai ensi-iltansa Berliinin filmifestivaaleilla ja kehuja on tullut. Hyvä Wim ja hyvä Pori!

Ja lopuksi todella ajankohtainen menovinkki. Circle soittaa reilun kolmen tunnin päästä Club YK:n lavalla. En ole menossa, mutta jos haluat nähdä jotain takuulla tajunnanräjäyttävää, niin alahan jo laittaa itseäsi valmiiksi.

2 kommenttia:

  1. Tykkään tosta 'hyvin merkittävä asia 16-vuotiaalle' -kohdasta. Likettäisin jos pystyisin.

    Eleanoora Rosenholm on loisto, Magyar Possekin semisti, mutta dislikettäisin kyllä Manboyn mainitsematta jättämistä! ;)

    VastaaPoista
  2. 16-vuotiaana sitä osaa keskittyä olennaisiin asioihin! :D

    En edes muuten tiennyt, että Manboy on Porista. Jotenkin olen sen yhdistänyt aina Merihakaan ja Merihaasta tulee aina plussaa! Opinpahan taas jotain uutta.

    VastaaPoista