keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Wu-Tang Clan @ Circus 270710

Wu-Tang on maailman tunnetuin rap-ryhmä ja sen tietävät kaikki. Wu-Tangilta ei vain voi välttyä, jos on vähääkään kiinnostunut hiphopista ilmiönä ja genrenä. Wu-Tang Clanin ukkoja on soolona vieraillut Suomessa useampaankin otteeseen, mutta nyt ensimmäistä kertaa koko klaani oli luvattu paikalle. Huikea ilta oli siis tiedossa.


Kuitenkin illan alussa oli hieman vee-edätyksen makua ilmassa. Kotoani kävelee Circukselle noin Protect Ya Neckin keston verran. Sain venailla ulkopuolella sisäänpääsyäni n. kymmenen Protect Ya Neckin verran. Jono oli Circuksen ovelta Kampin kauppakeskukselle asti pahimmillaan. Kun viimein pääsin sisälle, niin narikkaan sai jonottaa yli vartin. Jokaisen kun piti maksaa eteispalvelumaksu ja leimat annettiin narikassa. Kaikki joutuivat siis jonottamaan ahtaassa käytävässä leimaansa ja niitä antoi neljä ihmistä. Sen kaksi euroa olisi voinut maksaa mielestäni ovellakin, jotta homma sujuisi vähän joutuisammin. Saanen myös huomauttaa, että tunnelma ja lämpötila oli tässä vaiheessa vasta semi-lämmin.

Toinen vee-edätyksen maun suuhun tuova juttu oli aikataulut. SMC Hoodratsin piti aloittaa kahdeksalta. Tulin paikalle juuri sen takia vasta niin, ettei tarvisi lähiörottia katsoa. Lähiörotat aloittivat vartin yli yhdeksän. No onneksi SMC Hoodrats oli iloinen yllätys. Youtube-hitti tuli, mutta sitä ennen viisi muuta biisiä, jotka olivat aivan uusia ja avausbiisi vielä samplasi Justicen Genesistä. Ei pöllömpää. Jos näiltä pojilta levy tulee, niin ehkä jopa voisin poistaa sen, koska Thonoslono, Juno ja Avionin Prinssi ovat hyviä räppäreitä. Erä-Koiralla taas on aika koiramainen karisma. Keikka olisi kestänyt ilman "show-elementtejäkin", koska "ostaripotkuskaba" lähinnä haukotutti.

Iloinen yllätys oli se, että SMC Hoodratsin pakkaillessa kamojaan RZA hyppäsi lavalle ja Wu-Tang tuli lavalle samantien kun heidän dj sai deckinsä kasaan. Sitä ennen RZA huudatti yleisöä ja veti acapellana räppejään. Tässä vaiheessa aloin itsekin olemaan jo todella täpinöissäni ja täpinöihini vastattiin. Klaani oli kova. Ghostface, RZA ja Raekwon olivat todella kovassa iskussa ja syystäkin pitivät showta pystyssä. Inspectah Deck ja Masta Killa komppasivat myös hyvin, mutta GZA jäi jostain syystä vähän taka-alalle. Method Man siis puuttui porukasta, mikä haittasi yllättävän vähän.

Setistä ei jäänyt paljoa valittamista. Miesten soolobiisejä tuli sopivissa määrin ja Enter The Wu-Tangilta tuli juuri ne biisit mitkä pitikin. Yleisö oli myös todella hyvin messissä ja haluaisin tässä vaiheessa kiittää niitä naisia, jotka tylyttivät kaikki äpärät, jotka yrittivät puskea eturiviin. Näin pitää toimia! Koko keikan miksaus oli kyllä todella pielessä, tai pitäisikö sanoa, ettei se yletön bassokajarien haaliminen paranna soundia, vaan peittää aina kaiken alleen. Bassoja on silti vaikea syyttää siitä, että osa välispiikeistä ei kuulunut minnekään. Kumminkin voisi vähän skarppailla, kun räpissä ne lyriikat on kumminkin aika isossa osassa. Onneksi villeimmät fanit yleisössä paikkasivat riimien kuulumattomuuden itse.

Wu-Tang Clan oli lavalla erittäin hyvä, muttei ihan täydellinen. Siltikin kyseessä oli yksi vuoden kovimmista livetapauksista Suomessa ja järjestäjille pitää sanoa suuri kiitos klaanin paikalle saamisesta. Circus on kyllä aivan läpeensä paska paikka. Poislähtiessä tunnelma ja lämpötila oli jo kuuma. Silti, Erä-koiran sanoihin on hyvä päättää.

4 kommenttia:

  1. Aikalailla samat fiilikset jäi itellekin keikasta. Innolla odottaen jos joku päivä klaani päättäis palata ja saatais heidät soittamaan vähän mukavampaan mestaan. Kiitti arvostelusta!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä! Wu-Tang voisi olla festareilla aika kova, kun kumminkin niillä on biisejä, mitä jengi tietää. Ottaisin myös minä päivänä tahansa vastaan esim. Ghostfacen tai Raekwonin soolokeikat, koska nekin on tullut lahjakkaasti aina missattua.

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=9FKAL4iTzmM

    Tarkoitatko tota biisiä?


    Itse jätin väliin, kun tuli se N.E.R.D:kin tsekattua niin eihän rahat kaikkeen sentään riitä (enkä ollut oikein tietoinenkaan tästä keikasta). Oli muuten ihan porin matkan arvoinen keikka.

    Wu-Tang Clan olisi joo ihan mukava jollakin festarilla, tai yleensäkin jotain räppäreitä enemmän suomeen. Mutta näyttää noita Pitbulleja vaan tulevan suomeen...


    - Intellectual Shit

    VastaaPoista
  4. Just toi biisi. Soundit oli tosiaan niin kehnot, että sanoista ei saanu kyl mitään selvää. :D

    Vähän harmittaa kyl, etten Poriin asti päässyt tänä vuonna. The Roots ja koko lauantain kattaus Kirjurinluodossa oli kuulemma oikein hyvä.

    Suomeen ei kyllä oikein tunnuta tuovan ketään räppäreitä, ellei ne oo todella mainstreamia, tai sitten ihan kulttikamaa. Siltä väliltä ei kyllä näe ketään näillä perukoilla.

    VastaaPoista