Hot Sauce Committee part 2 - mitä jäi käteen?

Kun minä jotain täällä blogissani hypetän, niin hypemyllyn tuloksetkin olisi hyvä käsitellä, ettei sitä nyt ihan turhan päiten täällä länkytä, että nyt on kovaa kakkaa tulossa. Sitten harmittaa, kun kädet osuivatkin ripuliin. Ai että mä tykkään kakkavertauskuvista.

Hot Sauce Committeenhan piti alunperin tulla jo kaksi vuotta sitten. Levyn julkaisua kumminkin siirrettiin, kun MCA a.k.a. Adam Yauch sairastui imusolmukesyöpään. Viimeiset kaksi vuotta sitä on tiedostanut, että kyllä siellä valmis levy odottaa vain julkaisua ja kun poikien tuotosten laadun tietää, niin eihän sieltä huonoa levyä voi tulla. Kaksi vuotta on kumminkin pitkä aika. Sekä hip hop, että musiikkimaailma yleisesti ovat muuttuneet.

 

Edellinen "oikea levy" To The 5 Boroughs ei tehnyt oikeastaan mitään uutta genren sisällä, pikemminkin päinvastoin. Kyseinen levy oli rakkaudenosoitus vanhalle koulukunnalle. Samplet raikasivat, eikä menty muodin mukaisesti minimalistisella The Neptunes/Timbaland-linjalla. Beastie Boysit olivat pelissä mukana ja raikkaasti olivatkin. Tämä oli kumminkin piristysruiske myös koko yhtyeelle. Edelliset kolme levyä pomppivat villisti genreistä toiseen ja olivat osin myös "oikeilla soittimilla" soitettuja. To The 5 Boroughsilla oltiin räpin perustusten äärellä. Räpitkin muuttuivat pop-kulttuuriviittauksia täynnä olevasta paskan jauhamisesta poliittisemmiksi.

Hot Sauce Committee Part 2 kuulostaa siltä, kuin olisin kuullut tämän kaiken jo aiemmin. Tämä levy ei yllätä eikä myöskään innosta kuten To The 5 Boroughs. Sointi on palannut Check Your Headin ja Ill Communicationin aikaiseksi fuusiosekamelskaksi. Räpitkin ovat jälleen läpänderiä ilman sen kummempaa sanomaa. Vanhat fanit toki jo pistävät pelihousunsa ilmaan pyörimään, mutta en voi olla muuta kuin vähän pettynyt. Miksi taantua nostalgiaan, kun voi mennä eteenpäinkin?

Näiden tuntojen kanssa levyn kuunteleminen on tuntunut kumman vaikealta. Aluksi olin todella innoissani ja myyty, mutta kun hype laantui ja ajatukset tulivat pois hattaroista, niin "todellisuus" alkoi paljastumaan.

Ja jälleen kerran, levy ei suinkaan ole huono kaikesta pettyneestä mussutuksesta huolimatta. Se on jopa hyvä, eikä edes keskinkertainen. Biisit ovat hyviä, niillä muuttuu oma yksiö parhaimmissa kohdissa yhden miehen tanssihalliksi sekunnissa, mutta silti, ei tähän voi täysin tyytyväinenkään olla. Mukana on kädenlämpöistä höttöäkin. Eivätkä ne biisit ole levyn suurin kompastuskivi, vaan juuri se, että levy kuulostaa jo pariinkin otteeseen kuullulta. Toisaalta lätty on vasta reilun viikon vanha, joten lopullisia johtopäätöksiä ei tule vielä vetää. Kunhan levyn kanssa on päässyt sinuiksi, niin mielipidekin varmasti muuttuu, jos on muuttuakseen.

Mitä siis jäi käteen? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tuli uusi Hello Nasty: sisältää pari jäätävää hittiä, mutta muuten vaipuu unholaan.