tiistai 4. lokakuuta 2011

Tom Waits herkkänä, Florence naamioituna ja Björk kuussa

Koska tällä hetkellä rästissä olevien velvoitteiden ja toimien lista on Olympiastadionin tornin kokoinen, teen jälleen laiskan miehen teon ja pistän parit biisit tälleen samaan pakettiin.

Aloitetaan Tom Waitsilla, jonka uuden levyn julkaisu ei ole enää kaukana. Bad As Me alkaa näiden esimaistiaisten perusteella vaikuttamaan Waitsin uran helpoimmalta levyltä. Back In The Crowd kun on oikeastaan aika kaunis balladi, missä mariachi-henkiset kitarat luovat hauskan kepeän tunnelman. Hienoa nähdä, että vanhasta räkäkurkusta löytyy myös herkkä puoli.



Florence + The Machine on myös julkaissut tulevalta albumiltaan toisen singlen, Shake It Out. What The Water Gave Me oli ja on edelleen huikean hieno kappale, jonka ylittämiseen Shake It Outilla ei ole mitään rahkeita. En nyt sano, että biisi olisi huono, mutta vähän mitäänsanomaton rallatteluhan tuo on. Video tosin tukee hienosti biisiä ja tunnelmaan pääsi paremmin sisään sitä katsellessa.

Tuleva albumi Ceremonials julkaistaan noin kuukauden päästä. Eiköhän lisää paljastuksia tule, kun julkaisu lähenee.



Sitten levyyn, jota ei tarvitse odottaa enää viikkoakaan. Björkin Biophilian biisipaljastukset ovat olleet toinen toistaan parempia, Viruksen ollessa jo klassikko syntyessään. Viikko pari takaperin levyn avausraita Moon sai musiikkivideon, joka voisi olla aika paljon parempikin, kun miettii miten paljon levyyn ollaan satsattu noin muuten. Ainakaan minua ei kiinnosta katsoa säkkärätukkaista Björkiä laulamassa kameralle, kun välillä ruutuun lävähtää kuu. Biisi itsessään on myös vähän tylsähkö yksittäisenä irroituksena, mutta levyn avauksena taas hyvä tunnelmanluoja.



Ihan näin meidän kesken voin muuten sanoa, että Biophilia on juuri niin hyvä, kuin olen uskaltanut sitä hypettääkin. Ehkä voin sanoa sen olevan jopa Björkin paras levy. Mut tää pysyy sit ihan meidän välisenä, okei?

3 kommenttia:

  1. Ärsyttävää, että nykyään on vaikea pysyä perässä, mikä onkaan single ja mikä vain maistiainen. Olin väittämässä jo, että Shake It Out olisi ensimmäinen sinkku, mutta lienet lähempänä oikeaa. Wikipedia mainitsee What the Water Gave Me:n promo singleksi ja Shake It Out:n first official singleksi. Just.

    VastaaPoista
  2. Ihana Florence <3 Mutta aivan totta, ei Shake It Out ole lähimainkaan niin hyvä kuin What The Water..

    Odotan tuota Björkin levyä vähän ristiriitaisin tuntein..

    VastaaPoista
  3. Ilari: Totta turiset, alkaa maistiaisen ja sinkun erot hämärtymään täysin, kun biisit on joka tapauksessa netissä ja niistä julkaistaan videot jne. Muistelin kyllä, että What the Water Gave Me olisi tullut iTunesiin myyntiin, mikä nyt meinais sit sinkkua. Muistikuvani voivat tosin olla väärätkin. Ja ota tosiaan noista Wikipedian määritelmistäkään selvää.

    Reiska: Turhaan odottelet ristiriitaisin tuntein. Se levy on hyvä! Ei yks keikan peruuntuminen tuollaisen tuotoksen jälkeen vituta enää yhtään. Paitsi jos ilmoittaa uuden keikan ja peruu senkin. :D

    VastaaPoista