lauantai 19. maaliskuuta 2011

Haaste

Anzi heitti minua haasteella. Vastataan.

Kuka?

Lauri, 22-vuotias, asuu Helsingissä, kotoisin Kouvolasta ja on myös asunut Oulussa osan elämästään. Melkoinen kiertolainen siis. Vaikka koti on vaihtanut osoitettaan moneen otteeseen, niin voin jo sanoa henkisesti olevan Helsingistä. Tarkemmin sanottuna Merihaasta. Ensi syksynä voin tosin sanoa olevani myös Turusta, Tampereelta tai Kauniaisistakin. Hurjaa. Työskentelen kirjastossa tällä hetkellä ja yritän päästä opiskelemaan. Nörtti.

Rakas Merihaka

Mitä?

Sisällöllistä ja sisällötöntä avautumista musiikista, elokuvista ja satunnaisesti muistakin populaarikulttuurin ilmiöistä. Suunta on jo suunnilleen löytynyt, mutta reitti hakee vielä löytämistään.

Missä?

Kotona. Jotain täydennyksiä voin tehdä myös töissä, jos on aikaa.

Yksi nykyisistä naapureistani

Millä?

Vuodesta 2008 asti minua uskollisesti palvellu iMac. Uskollisin ja pitkäaikaisin kumppanini. Tai no kännykkäni on vielä vanhempi, mutta ei ole yhtä uskollinen.

"Työvälineeni"

Milloin?

Juuri silloin kun inspiraatio iskee. Aiemmin kirjoittaminen painottui vahvasti iltaan, mutta nykyisin inspis voi iskeä ihan mihin aikaan vaan. Ei sentään öisin. Blogistani en ole vielä unta nähnyt, onneksi. Harrastus tämä vain on, vaikkakin nykyisin jo enemmän aikaa vievää ja julkisempaa kaveripiirissäkin.

Haasteen saa vapaasti ottaa itselleen käytettäväksi ja nimeäni saa käyttää hyväksi. En ole koskaan innostunut meemien jakamisesta eteenpäin, joten en yksilöi haastettavia. Sorgen.

3 kommenttia:

  1. Miten mä jo olin unohtanu ton Kouvola-asian, hatara pää.. Ja Oulu! Mulla on ihan samis kaupungit, ainoo vaan että Chester (UK) on vielä lisättävä listalle ;)

    VastaaPoista
  2. bubble: Kouvola ja Kuusaa ei oo sama asia, vaikka ovatkin nykyisin yhdistyneet! :D Hauska yhteensattuma kyllä, että kaupungit ovat näinkin yksyhteen.

    Anonyymi: Ei nyt enempää tarvi sääliä. :)

    VastaaPoista