maanantai 16. toukokuuta 2011

Tori ja kyynärpää

Kun heräsin eilen, niin en ajatellut muuta kuin finaalia. Päivä tuntui sietämättömän pitkältä, kun odotti vain myöhäisillan ottelua. Ja väistämätöntä tappiota. En kertaakaan koko päivän aikana ajatellut, että "mitä jos?". Se ei vain ollut vaihtoehto. 1-0 tilanteessa koin kumminkin oudon tunteen. Ajattelin, että jos tästä tasoihin noustaan, niin kyllä tämä peli kääntyy. Ruotsi ei pelottanut. Victor Fasth vaikutti tavalliselta kuolevaiselta. Ja sitä hän olikin. Kun peli päättyi 6-1, niin en saanut sanaa sanotuksi. Katsoin vain hämmästyksestä televisioruutua ja samalla ympärilläni oli juhlat. Havahduin vasta, kun joku sanoi sanat: "lähdetäänkö torille?". Me lähdimme.

Eilen koko Helsinki oli täynnä ihmisiä, jotka halusivat vain riemuita sydämensä kyllyydestä ja voi pojat, että se oli kaunista. Halailin vastaantulijoita, heitin ainakin sata yläfemmaa, lauloin ääneni käheäksi ja päädyin kotiin myöhään, todella myöhään. Kotimatkallani, kun autojen tyyttäys ja jatkuvat "oi, Suomi on niin ihana"-huudot eivät enää jaksaneet nostaa tunteita stratosfääreihin, turvauduin kappaleeseen. Tämä kappale sai minut jälleen tuntemaan itseni yhdeksi osaksi tätä kollektiivista riemua. Enpä olisi uskonut, että tästä kappaleesta voisi puhua jopa kohtalona.



Elbow saapuu siis Turun Ruissaloon tekemään debyyttiesiintymisensä Suomessa. En voi edes kuvailla kuin onnellinen olen tällä hetkellä. Nauran vain onnesta ja pompin. Jos torilla on tänään dj:llä yhtään tyylitajua, niin hän laittaa One Day Like Thisin soimaan. Ruissalossa sitten viimeistään pääsen itkemään onnesta. It's looking like a beautiful day indeed! Tavataanko torilla?

6 kommenttia:

  1. Olihan tuo melko hermoja raastavaa katottavaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta hymy oli kyllä persheessä heti kun näki miten ruåttipoikia rupes korpeemaan xD
    Harmittaa, ettei pääse Helsinkiin. Mutta hengessä mukana!!

    VastaaPoista
  2. Hahaa! Vitsi tää mieletön JAETTU ilo ja ventovieraidan kanssa hymähtely yhteen ääneen on kerrassaan LOISTAVAA!! Ihan parasta, että lätkä voitettiin, mutta jotenkin parempaa on vielä tää yhteisöllisyys joka pulpahti pintaan kertaheitolla! Onnea siis toverit, voitettiinpa pirun Hannu Hanhet ja NÖYRYYTETTIIN niitä! Nyt on Ruotsi-kiroukset poistuneet ja voidaan sanoa et HA! IN YOUR FACE!!

    VastaaPoista
  3. MM2011 NEVER FORGET!! Ei ois kuukausi sitten arvannut, millaisella antaumuksella mä - varsin epänationalistinen tyyppi - saattaisin laulaa Sinistä ja valkoista yön pikkutunteina. Puhumattakaan parista jäkisbiisistä, joiden nimiä ei varmaan tarvitse mainita.

    Sit vielä loppukevennys. http://i.imgur.com/rTST6.gif

    VastaaPoista
  4. Ei tavata torilla, sori, mutta Elbow'n keikalla kyllä!!

    VastaaPoista
  5. "Jos torilla on tänään dj:llä yhtään tyylitajua, niin hän laittaa One Day Like Thisin soimaan."

    Epätodennäköistä. :-P
    Mutta joo, olisi hyvä biisi tähän tilanteeseen tälle kansalle. "One day like this a year would see me right" - se on jopa aika suomalainen konsepti. ;-)

    VastaaPoista
  6. Pia: Ensimmäinen ja toinen erä oli ihan hirveitä katsoa. Kolmas erä oli alusta asti jotenkin jopa helpottavaa katseltavaa, vaikka jatkuvasti pelko olikin siitä, että sieltä Ruotsi vielä nousee. Ei noussut! Voin kertoa sen, että torilla oli "semisti" täyttä. :D

    Noona: Eilen yöllä oli oikeesti sellanen fiilis, ettei tuolla voitolla ole mitään väliä, kun näki ihmisten vilpittömästi iloitsevan ja pitävän hauskaa. Ja kun se ei edes ollut perinteistä junttiurpoilua. Ei voinut kuin rakastaa kaikkia. :D

    Ei nyt liikaa kannata leijua. Ensi kisoissa tulee ihan salee Ruotsilta pataan ja pahasti. ;)

    M-M: NEVER FORGET INDEED! Eilen tuli kyllä hoilattua Den Glider Iniä ihan riittämiin. :D

    Noi fistbumpit ei ole mennyt muillakaan Suomen johtoportaassa ihan nappiin. http://apina.biz/40311.gif

    Bubble: Ruissalo ja Elbow. <3 En malta odottaa.

    Pete: Ei tullut, mutta ei se niin epätodennäköistä olisi ollut. Ennen juhlallisuuksien alkua kun soitettiin Zero 7:aa, Beckiä ja Quintessenceä. Itse juhlallisuudet taas mentiin Petri Nygårdin, "Pojun", "Isäntä Meidän" ja Vesku Loirin tahtiin. Ja DJ "joskus olen ollut ihan merkittäväkin dj" Slow kävi vetämässä iPodiltaan Black Eyed Peasia, Fintelligensiä ja Duck Saucea. Ei näin.

    Eiköhän Ruisrockissa konsepti mene läpi. Ainakin vilpittömästi toivon niin. Elbow ansaitsee Suomessa isomman suosion.

    VastaaPoista