perjantai 4. maaliskuuta 2011

The National & Sharon Van Etten @ Kultsa 3.3.11.

Varoitus: Teksti sisältää täysin kritiikitöntä hehkutusta.

Jos aiemmin arvostin The Nationalia, niin nyt palvon heitä. Kulttuuritalon keikka oli yksi upeimmista mitä olen koskaan todistanut. Sanat tuntuvat muodostuvan vain hattaraisina purskauksina, mutta yritän saada jotain edes etäisesti järkevää aikaiseksi.

Sanotaan nyt se, että mielikuvani yhtyeestä livenä oli täysin väärä. Kuvittelin, että yhtye soittaisi puvut päällä ammattimaisesti biisinsä ja suuremmilta tunnekuohuilta vältyttäisiin. Väärin. Bändihän pauhasi välillä kuin parikymppisten kollien kiimainen rock-yhtye ja laulaja Matt Berninger rääkyi mikrofoniin, hyppäsi yleisön sekaan ja lopussa lauloi ilman mikrofonia Vanderlyle Crybaby Geekin lähes koko yleisön laulaessa mukana. Miksi tällaisesta hurmoksellisuudesta en ole kuullut yhtyeen kohdalla aikaisemmin?

Musiikillisesti keikka oli erinomainen. Yhtye oli sovittanut useimmat biisit uudelleen live-esityksiä varten ja biisit olivatkin saaneet paljon lihaa luidensa ympärille. Jos levyillä biiseissä on ollut ilmaa jousille, niin nyt tyhjät kohdat täytettiin kitaroilla ja torvilla. Tämä toimi hienosti.

Keikan parasta antia oli yhtyeen täydellinen yleisön naulitseminen. Ihmiset olivat iloisia koko keikan ja olivat täysin yhtyeen vietävissä. Ja miksi eivät olisi, kun The National soitti taivaallisen upeasti. Matt Berningerin täydellisyyttä keulakuvana ei myöskään voi kiistää. Silmät olivat nauliintuneet mieheen koko keikan ajan ja onnellisuuden määrää ei voi edes kuvailla, kun hän saapui yleisön sekaan ja seisahtui laulamaan suoraan eteeni. Minun ja Berningerin välillä oli vähemmän kuin puoli metriä tilaa ja välissä ei ollut ketään. Aika seisahtui ja pystyin vain toteamaan, että The National tulee olemaan elämässäni vielä pitkään.

Sharon Van Etten oli oikein hyvä lämmittelijä. Americana-vaikutteinen indie soi hyvin ja biisit olivat oikein mainioita. Van Ettenin esiintyminen oli sympaattista ja nyt vähän kaduttaa, etten ostanut levyä nimmarin kera. Ehkä joskus saan vielä mahdollisuuden siihenkin.

Jos et eilen ollut paikalla, niin menetit ehkä yhden hienoimmista musiikillisista hetkistä missään ja koskaan. Olin yhtä hymyä koko keikan ja hymy kesti Kulttuuritalolta Kamppiin. Se olkoon mittari onnistuneesta illasta.

10 kommenttia:

  1. Ruisrockissa 2008 juuri tuo energisyys yllätti aivan täysin. Menin keikalle silloin keskinkertaisin odotuksin, mutta sen telttasetin jälkeen olin aivan totaalisen myyty. Lauluissa oli komeaa räyhää ja tunnelma kerrassaan hieno. Tavallaan voisin kuvitella, että Kulttuuritalon kaltaisessa paikassa toimii vielä paremmin. Tänäänpä sen näen.

    VastaaPoista
  2. Taas siis yksi suuri kyllä ruissille! Olen niin kade!!! The National on jännä, se ui minunkin elämääni jotenkin sillä lailla salakavalasti takavasemmalta...Yhtäkkiä sitä vaan tajusi luukuttavansa jotain boxeria tai high violetia ihan täysillä :D

    VastaaPoista
  3. Johannes: Aivan takuulla tulet olemaan myyty tänäänkin! Bändi käytti nimittäin tosi hyvin hyväksi intiimimpää tilaa. No tänään näet miten. :)

    Pohjoistuuli...: Nyt on kyllä pakko lähteä Ruissiin! Oli sen verran hieno keikka, tekisi mieli mennä tänäänkin. :D Sama homma salakavaluuden kanssa. Boxer ei vielä vakuuttanut, mutta High Violet tuntuikin soivan repeatilla koko viime kevään ja kesän.

    VastaaPoista
  4. Näin katkeraa kateutta en ole hetkeen tuntenut! Olin rahaton lippujen tullessa myyntiin, eikä lompakko antanut periksi trokareiden kreisihinnoille. Ja Ruisrockin missaan, koska en ole Suomessa. Voi itku! Täytyy laittaa to do -listani kärkisijoille The Nationalin näkeminen vielä joskus jossain.

    VastaaPoista
  5. M-M: Kyllä varmasti tulevat vielä Ruissinkin jälkeen Suomeen! Ei kannata vaipua suruun. :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä tää The Nationalin kolmas kokemus oli se kaikista paras, upea, UPEA :) Ymmärrän kritiikittömän arviosi :D Vaikka viimeiseksi biisiksi olisin ehkä valinnut jonkun muun, ja torstaina jäi All The Wine kuulematta (se tuli pe, mutta toisaalta silloin jäi muita hyviä pois), samoin All Dolled-up In Strapsia ei tullut, mutta toisaalta en kamalasti odota kuulevani sitä ikinä livenä. Vaikka kuinka tahtoisin.

    Mä tässä juuri kuuntelen Alligatoria ja yritän kirjottaa omaa arviotani, mutta kokoajan uppoudun kuuntelemaan Berningerin pehmeää ääntä ja joudun etsimään sanoja, kun ei niitä oikein tunnu löytyvän. ♥

    VastaaPoista
  7. Eilen aloitin yksipuolisen romanssin Mattin kanssa :D

    VastaaPoista
  8. Bubble: Kaverini nauro mulle varmaan viis minuuttia kippurassa, kun hymyilin vaan keikan jälkeen ja sain sanotuksi kaks sanaa ja ne oli "oon taivaassa". :D Mä en oo oikeestaan kuunnellu kuin Boxeria ja High Violetia, niin mulle settilista oli ihan täydellinen. Tuntemattomammat biisit tietty meni vähän ohi, mutta kyllä nekin toimi tosi hyvin. Vanderlyle oli kyllä sellainen lopetus, etten toista ole kokenut. Paikkansa ansaitsi siis toisin sanoen.

    Anna: Matt on mies jonka vuoksi kääntyisin homoksi ihan milloin vaan. :D

    VastaaPoista
  9. Ei löydy sanoja täältäkään..täydellisyys, taivas, magiaa.. Matt vangitsee täysin, täysin. Varmaan aika moni, niin minäkin, on aloittanut sen yksipuolisen romanssin Mattin kanssa :D

    Kuten Bubble jo sanoi, EHDOTTOMASTI paras niistä kolmesta keikasta, jotka olen nähnyt. Ei festarikeikat olleet mitään tuon rinnalla. Minä hymyilin aivan koko keikan ajan ja riehaannuin täysin Availablen aikana (olin salaa uskaltanut toivoa sitä). Sen jälkeen sitten kyynelehdinkin aika vuolaasti Cardinal Songin ja sitä seuranneen Sorrown aikana. Voisko jo olla kesä ja Ruisrock!?! :D

    VastaaPoista
  10. Ruisrock ei voisi tulla kyllä yhtään hitaammin. :D

    VastaaPoista