tiistai 22. maaliskuuta 2011

Rubik - Solar

Kuva: Noora Isoeskeli

"Silloin joskus" kun olin teini, musiikin vaikeus ja soittotaito olivat mittareita hyvälle musiikille, niin proge oli tottakai ihan "ygöstä". Silloin määrittelimme progen hyvänä huumeena: sen vaikutus oli kova ja kun vaikutus lakkasi, niin lisää oli saatava heti. Jos käyttäisin 15-vuotiaan minäni musamäärittelyjä, niin Fullsteam diilaa meille a-luokan huumetta. Solar nimittäin huumaa ja koukuttaa heti ensimmäisellä kerralla.

Itselläni on aiemmin ollut todella paljon ongelmia Rubikin levyjen kanssa. Levyt ovat menneet villisti suunnasta ja vaikutteesta toiseen, että tarttumapintaa oli vaikeaa löytää juuri mistään. Vaikka Solarkin poukkoilee villisti tunnelmasta toiseen, niin Solaria kuunnellessa tietää olevansa hyvissä käsissä. Rubik tietää mitä tekee, vaikkei teot välttämättä aina olekaan tavanomaisimmasta päästä.

Solar on melkoinen musiikillinen löytöretki. Levyn alku antaa odottaa todella melodista ja popahtavaa levyä, mutta jo neljäs kappale Storm In A Glass Of Water vie levyn taas uuteen suuntaan. Akustisen kitaran johdattama tunnelmapala onkin levyn hienoimpia ja kauneimpia sävellyksiä. Chrisis Meeting At The Lyceum on taas esimerkki aivan toisenlaisesta Rubikista. Leikkisän rytmin ja villien torvien sävyttämä kappale on takuuvarma keikkahitti. Ja Stormiin käytetyt kehut voi liittää myös kyseiseen biisiin.

Leikittelyn ja vakavamman ilmaisun välinen taistelu tuntuukin olevan Solarin teema. Välillä kappaleet kieppuvat ja huojuvat suuntaan jos toiseenkin tietämättä minne mennä, mutta välillä rauhoitutaan ja vakavoidutaan. Joku kutsuisi tätä sekavaksi, mutta yllättävän hyvässä tasapainossa Solar pysyy koko kestonsa. Siinä auttaa timanttiset biisit. Huteja ei yksinkertaisesti ole. Ainoastaan Not A Hero ei jätä pysyvämpiä muistikuvia, mutta muuten kappaleet puolustavat paikkaansa täysin.

Rubik jos mikä on progressiivista rockia. Yhtye menee rohkeasti aiemmin tutkimattomille teille ja luovat siten tuoretta ja ennen kaikkea innostavaa musiikkia. Tällaista rohkeutta toivoisi monelta artistilta. Sen verran otan hypeä käsittelyyn, että yhdyn monen sanoihin. Jos tällä levyllä ei kolkutella menestyksen portteja, niin maailma on aivan liian epäoikeudenmukainen. Jotain levyn monipuolisuudesta sanoo sekin, että viikon intensiivikuuntelunkaan jälkeen en oikein osaa pukea kuulemaani tiiviiseen muotoon. Sen nyt uskaltaa jo tiivistää, että Rubik on ylittänyt itsensä ja tehnyt huikean levyn, joka tulee kestämään kuuntelua.


Solar on siis kaupoissa huomenna kaikissa mahdollisissa formaateissa (CD, LP, Download). iTunesista levyn on tosin voinut jo ladata maksua vastaan perjantaista asti, joten jos odotus on jo liian tuskallista, etkä kaipaa musiikkiasi fyysisessä formaatissa, niin suuntaa sinne.

7 kommenttia:

  1. Rubik on kyllä yksi lemppareistani! Bad conscience patrol iski allekirjoittaneeseen kovaa,Dada banditsia on tullut kuunneltua paljon vähemmän. Täytynee ostaa tämä jostain verkkolevykaupasta ja latailla soittimeen junamatkojen iloksi!

    VastaaPoista
  2. Molempia olen kyllä arvostanut ja paljon, mutta ei niitä mitenkään hirveästi ole tullut kuunneltua. Dada Banditsia ehkä vähän Bad Conscience Patrolia enemmän. Solaria on silti tullut varmaan kuunneltua enemmän kuin noita kahta yhteensä. :D Kannattaa kyllä hommata. On todellakin sen arvoinen!

    VastaaPoista
  3. Solar on kyllä erittäin koukuuttava levy jo alkuminuuteista lähtien. tänään pääsee kattomaan lutakkoon että miten tuo uus levy toimii livenä!

    VastaaPoista
  4. Rubikin facebookista päätellen oli hyvä veto? :)

    VastaaPoista
  5. oli erittäin erittäin erittäin sydäntä hymyilyttävä keikka! en oo varmaan ikinä ollu niin yhtä hymyä koko keikan ajan ja keikan jälkeen. rubik rules ok!

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla, koska olen ollut kahden vaiheilla Tavastian keikan suhteen. Nyt sinetöityi meno.

    VastaaPoista
  7. ehdottomasti kannattaa mennä! tänään vielä töissäkin fiilistelin levyä ja ei tuntunu yhtään pahalta istua toimistolla siitepölyallergian kourissa, ruules!

    VastaaPoista