tiistai 11. tammikuuta 2011

Hypeviikko: Grouplove

Ai että on mukava törmätä uusiin yhtyeisiin, jotka eivät pelkää kuulostaa isolta. Grouplove on Los Angelesista kotoisin oleva indierock-yhtye, joka ei ole hypeltä välttynyt. NME nosti yhtyeen tämän vuoden breikkaajien joukkoon, enkä yhtään ihmettele. Bändi kun kuulostaa harvinaisen valmiilta isoon suosioon.


Videobiisi Colours vakuutti kertakuuntelulla täysin. Soundi on massiivinen ja tarttuva. En äkkiseltään keksi oikeastaan mitään hyvää vertailukohtaa. Se kertoo ehkä enemmän siitä, että aivoni ovat aika jumissa. Vaikka yhtyeen musiikki ei ole omaperäisintä mahdollista, niin melodiat ovat bändillä hallussa. Nämä pojat ja tyttö voivat ihan oikeasti breikata muuallakin kuin indierunkkareiden päiväunissa.



Don't Say Oh Well on taas paljon rennomman ja kesäisemmän kuuloista rallattelua. Hyvän kuuloista poppistelua tämäkin.



Yhtyeen EP:n voi kokonaisuudessaan kuunnella heidän Myspacessa. EP ilmestyy virallisesti Jenkeissä tämän kuun lopussa ja Briteissä 7. helmikuuta. Yhtyeellä on sopimus Atlanticin kanssa, joten levyä voinee odotella tämän vuoden puolella ilmestyväksi. Hype tulee taatusti vielä kasvamaan, joten odottakaa isoja Grouplovelta.

Kuva täältä.

4 kommenttia:

  1. Hei täähän kuulostaa toooosi hyvältä! (en nykyään enää muuta hoekaan :D) Mä luultavasti meen puolenvuoden sisään vararikkoon, kun nyt ilmestyy niin valtavasti loistolevyjä...

    VastaaPoista
  2. Sama varmaan itselläkin edessä. :D

    VastaaPoista
  3. Tossa Coloursissa on mun mielestä vähän sellaisia grunge-sävyjä. Aika erilainen verrattuna tohon toiseen biisiin. Ihan hyvän kuuloista, reipas meno, mutta en tiedä, onko tässä mitään kovin omaperäistä?

    VastaaPoista
  4. Omaperäisyys ei tosiaan ole näiden valtti. Pikemminkin tosi hyvät melodiat ja tarttuvat biisit. Siinä on kerrakseen haastetta, kun albumia joskus julkaisevat. Niitä tarttuvia biisejä pitäisi sitten olla aika monta, että mielenkiinto pysyy yllä tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista