torstai 27. tammikuuta 2011

We Are Dolphins

Olet Helsingissä tänä lauantaina ja elämä tuntuu tylsältä. Kaipaat siis kivaa sisältöä elämääsi, ehkä myös uusiin ihmisiin tutustumista tai kenties jopa hyvää musiikkia? Ongelmiisi on ratkaisu. Korjaamolla esiintyvät kolme tämän hetken kuuminta uutta suomalaista yhtyettä ehkäpä kuumimmalla uudella klubilla. Kiinnostaako? No hyvä, kerron lisää.

Korjaamolla järjestetään siis 29. päivä, eli lauantaina, We Are Dolphins-klubi, jossa esiintyvät Neufvoin, Big Wave Riders ja Satellite Stories. Koska kaikista kolmesta on pitänyt kirjoittaa jo aiemmin, niin nyt sitten pistetään kaikki kerralla nippuun, koska olen laiska.


Neufvoin on kuopiolainen indie-yhtye, joka pääsi viime syksynä julkistetulle Tulevaisuuden Tusina-listalle. Eikä suinkaan turhaan. Yhtyeellä on todella hieno ja oma soundi, jonka voi kuvitella miellyttävän monia. Ainakin Rubikin ystävien voisi kuvitella innostuvan tästä. Livenä odotan yhtyeen olevan erityisen liekeissä!



Big Wave Ridersista ovat hihkuneet niin monet blogit, että yhtyeen nimeltä ei ole voinut juuri kukaan blogosfäärissä liikkunut välttyä. Sen takia pidin vähän etäisyyttä yhtyeeseen, koska sisäinen hypevihaaja pääsi taas valloilleen. Edelleen olen vähän varautunut, mutta niin olen kaikkea tuntematonta ja hypetettyä kohtaan. Se on normaalia. Yhtye tuo kumminkin hyviä fiiliksiä ja varsinkin Republic Of The Averagen bassokuvio tuo hymyn huulille. Aika The Clashmainen, sanoisin.

Big Wave Riders - Republic of the average by Big Wave Riders


Satellite Stories on taas uudempi tuttavuus. Vähän ennen joulua kuulin yhtyeen Helsinki Art Scenen ja olin vakuuttunut. Yhtyeen kitarakuviot ovat kulmikkaita muodin mukaisesti, mutta biisissä on silti imua ja tarttuvuutta niin paljon, etten voi muuta kuin pitää. EP:tä en ole vielä kokonaisuudessaan kuullut, joten onkin hauska nähdä yhtye nyt livenä. Yhtye pitää myös oikein hyvältä näyttävää blogia nimeltään Indian Summer Indie. Tsekatkaa se ja tsekatkaa Promo EP.



Nähdään lauantaina!

Kuvat täältä, tuolta ja sieltä.

13 kommenttia:

  1. Mitämitä Lauri! Kirjoitin Satellite Storiesista syyskuun alussa ja sä kuulit eka kertaa joulukuussa; tarkoittaako tämä, että sä ET lue mun juttuja tarkkaan?! :D Hahah. No eivaa. Tuonne kun pääsis, aikalailla se line up joka nyt kiinnostaa. Big Wave Ridersin It's Funny... -kappale on kans tosi tiukka, se on soinut paljon viime aikoina täällä.

    VastaaPoista
  2. Voitko kertoo, et mikähän se Neukkareiden oma saundi mahtais olla?

    VastaaPoista
  3. Nimenomaan Rubikin ystävät tykkää tosta. Jos tässä maassa jokin kuulostaa Rubikilta niin heti ollaan huutelemassa et OMA SAUNDI TOSI JEES, vaik no, se on vaan kakkoslaadun Rubikia.

    VastaaPoista
  4. Juhani: Pitiks SUN nyt lukee tää niin tarkasti. ;)

    Anna: Tiesin, että tuosta tulee sanomista ja olisi pitänyt alunperinkin perustella paremmin. Joo, kyllä Neufvoinista tulee ekana mieleen Rubik, koska Suomi ja erikoisindie. Mutta se ei suinkaan tarkoita, että Neufvoin olisi mikään divari-Rubik. Omalla soundilla hain sitä takaa, että vaikka musiikissa kuuluu vaikutteet välillä aika selkeästikin läpi, niin niistä on jalostettu omankaltaista musiikkia, eikä vain mitään sekundakopiota just esim Rubikista. Vertailukohtina olkoot Big Wave Riders ja Satellite Stories, joilla vaikutteet kuuluu täysillä läpi.

    Aika harva muuten enää Rubikinkaan kohdalla mölisee "Suomen Radioheadista".

    VastaaPoista
  5. Koska Rubik on mennyt sen vaiheen ohi.

    VastaaPoista
  6. Onks ne koskaan edes ollut siinä vaiheessa?

    VastaaPoista
  7. Ja mun pitäis mennä äikän tunneille.

    VastaaPoista
  8. Ohoh, tässä Big Wave Ridersissahan on jopa vähän Happy Mondays -fiilistä... sekä positiivisesti että negatiivisesti. Ihan jännää!

    VastaaPoista
  9. Ootko sä kuullu sitä ihan ekaa ep:tä?

    Voidaan tapella tästä aiheesta enemmän lauantaina.

    VastaaPoista
  10. Pete: Kieltämättä. En aiemmin edes ajatellut asiaa.

    Anna: Oon mä kai sen joskus kuullu. En kyl muista siitä mitään. Mut tapellaan toki lauantaina lisää. Voitaisko vaik sillon ku Neufvoin soittaa?

    VastaaPoista
  11. Joo, se tappelu tois niille semmosen oman kivan saundin.

    VastaaPoista
  12. Must se olis taas liian Mars Voltaa.

    VastaaPoista